Viiden prosentin kustannuskilpailukykypakettiin ei ole saatu toivottua ratkaisua, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoi tiedotustilaisuudessa Kesärannassa.

Uutta konkretiaa on neuvotteluissa Sipilän mukaan kuitenkin tullut pöydälle.

– Olen pyytänyt, että työmarkkinaosapuolet jatkavat vielä keskustelua, Sipilä kertoo.

Sipilän toiveena on, että kustannuskilpailukykyhyppyyn ja palkkamalttiin löytyisi yhtä aikaa ratkaisu. Siihen pyritään lähiviikkojen aikana.

Hallitus kuitenkin etenee oman kustannuskilpailukykypakettinsa kanssa aikataulujen mukaisesti. Siitä annetaan tiedonanto keskiviikkona. Tiedonannon sisältöä ja muotoa käydään läpi ja siitä tiedotetaan vielä tänä iltana.

Yle Uutiset lähettää illan tiedotustilaisuuden suorana noin kello 19.30.