Liikenneministerin, kansanedustajien ja kunnanjohtajien maanantainen tapaaminen venyi miltei tuplamittaan suunnitellusta. Päätös Y-junan lakkauttamisesta kuitenkin on ja pysyy.
– Meidän on tehtävä vaikeita päätöksiä monellakin alueella ja joukkoliikenteestä on sovittu leikattavaksi 15 miljoonaa euroa. Nyt on tärkeää kuulla kaikkia osapuolia ja miettiä minkälaisia vaihtoehtoja on löydettävissä korvaavan liikenteen järjestämiseksi. Tässä on kyseessä yhteinen haaste, johon haemme yhteisiä ratkaisuja, Berner summasi tapaamisen jälkeen.
Korvaavaa liikennettä sekä kiskoilla että kumipyörillä?
Liikenneministerin mukaan selvityksen alla on parhaillaan useita eri vaihtoehtoja Y-junan korvaavan liikenteen järjestämiseksi.
– Kyllä vaihtoehtoja on ja itse olen hyvinkin luottavainen, että kun tämän kipupisteen yli päästään niin tulemme saamaan aikaan tilanteen, jossa asiakkaiden palvelut, hinnat ja liikkumisen edellytykset paranevat entisestään. Veikkaan, että liikennettä on jatkossakin sekä kiskoilla että kumipyörillä.
Kansanedustaja: taistelu jatkuu
Moni Y-junan käyttäjä tuskailee parhaillaan tilannetta, jossa ainoa mahdollinen kulkuväline poistuu. Varsinkin alaikäisille nuorille paikallisjuna on tärkeä.
– Luottakaa tulevaisuuteen ja siihen, että me teemme töitä tämän asian hyväksi. Se vaatii kärsivällisyyttä nyt muutamien viikkojen ajan, mutta toivottavasti voimme sitten kertoa erilaisista ratkaisumuodoista, joilla korvaavaa liikennettä saadaan aikaiseksi, Berner rauhoittelee.
Ministerin tapaamisessa mukana ollut raaseporilaiskansanedustaja Thomas Blomqvist (r.) vakuuttaa, että taistelu Y-junan puolesta jatkuu vielä eduskunnassa.