Tasavallan presidentin Sauli Niinistön mukaan asenteita ja tunteita on hillittävä pakolaiskriisin yhteydessä.
– Minun on ihan mahdotonta käsittää, että jos jossakin on sota, joka aiheuttaa suurta hätää ja pakolaisuutta, niin että sitten se pakolaisuus aiheuttaisi suurta rähinää esimerkiksi Suomessa tai Euroopassa. Kyllä meidän täytyy nyt hiukan hillitä asenteitamme ja tunteitammekin, ja todeta se, että ei se ainakaan siitä parane, mitä enempi täällä keskenämme rähisisimme, Tampereella vieraillut Niinistö sanoi.
Joissakin kunnissa on ilmennyt vastustusta pakolaiskeskusten perustamista kohtaan. Niinistöltä kysyttiin, miten epäluuloon ja pelkoon pitäisi suhtautua.
– Minä en lähde tässä tuomitsemaan ihmisiä, koska se on juuri sitä keskinäistä kahinaa, joka ei vie yhtään eteenpäin. Kyllä minä uskon, että niitä paikkoja löytyy ja on pakko löytyä.
Hän muistutti, että turvapaikanhakijat, joita hänen mukaansa alkaa varmasti tulla myös Syyriasta enemmän, pakenevat ääretöntä hätää.
– En usko, että tavallisen turvapaikanhakijan mielessä on millään tavalla uhka tai olla uhaksi. Samalla täytyy muistaa, että on näitä ilmiöitä, Isis sun muut, jotka vaativat, että jollain tavalla hallitsemme sellaisenkin mahdollisuuden.
Niinistön mukaan Euroopan tasolla pyritään luomaan järjestelmä, jossa on yhteiset pelisäännöt siitä, mistä tulevat ihmiset ovat turvapaikan tarpeessa ja mistä tulevat eivät.
– Sitten on tämä käännyttäminen niiden kohdalla, jotka eivät sinänsä ole pahaa tehneet, mutta eivät täytä ehtoja. Sitä prosessia pitää varmasti pyrkiä kehittämään ja nopeuttamaan.