Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä vakuutti sunnuntaina pääministerin haastattelutunnilla, että hallituspuolueilla on yhteinen kanta sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen rahoittajasta.

– Tämä on siellä Smolnassa päätetty, että tämä siirtyy lähtökohtaisesti valtiolle, Sipilä sanoi.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja esitteli viime viikolla jo mallia, kuinka kuntien soteen käyttämät rahat, 10 miljardia euroa siirretään valtiolle.

– Silloin siirrytään tasaverosta progressiiviseen valtionveroon, Vanhanen maalaili ryhmänsä kesäkokouksessa perjantaina.

"Keskustan veroesitys tehty selvittämättä vaikutuksia"

Vanhasen esitys närkästyttää kokoomuksessa. Keskustan mallissa hyvätuloiset joutuisivat maksamaan nykyistä enemmän, koska verotus kiristyy, mitä suuremmista ansiotuloista on kyse.

– Progression lisääminen on hyvin ongelmallinen asia, koska hallitusohjelman mukaan kenenkään veroaste ei saa nousta, sanoo hallituksen reformiryhmään kuuluva, ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa kansanedustaja Antti Häkkänen varoitteli, ettei sote-uudistusta pidä tehdä sokkona, vaan perusteellisten selvitysten pohjalta.

– Jos rahoitusvastuu erotetaan, tämä voi johtaa tehottomuuteen, Häkkänen sanoi keskiviikkona.

Sotea yritettiin uudistaa koko viime hallituskausi. Selvitykset eivät kuitenkaan riitä kokoomukselle, joka vaatii perusteellisten selvitysten tekemistä lokakuun loppuun mennessä, jolloin pitäisi päättää sote-alueista ja -rahoituksesta.

Kokoomukselle riittäisi viisi sotealuetta

Hallitusohjelmassa sanotaan väljästi, että sote-alueita muodostettaisiin korkeintaan 19. Uusin selvitysryhmä on esittänyt 9-12 aluetta. Kokoomus menee pitemmälle, alueiksi riittäisivät nykyiset yliopistosairaalapiirit.

– Viiden alueen mallia pitäisi vielä tarkastella. Uudistuksen on edettävä sosiaali- ja terveyspalveluiden ehdoilla, ministeri Toivakka sanoo.

Kokoomusta kauhistuttaa keskustan toive kytkeä aluehallinnon uudistus sote-hallintoon.

– Jos aluehallinnon uudistus linkataan liian varhaisessa vaiheessa sote-uudistukseen, se on väärä tapa, Toivakka sanoo.