Presidentti Sauli Niinistön vierailu Tampereella sai keskiviikkona väen liikkeelle. Liikekeskus Siperiaan Finlaysonin alueelle oli saapunut 17 aikaan muutama sata kansalaista ja liuta toimittajia ja kuvaajia.
Tampereen kaupungin puolesta presidentin toivotti tervetulleeksi pormestari Anna Kaisa Ikonen, joka iloitsi presidentin vierailusta.
– Onhan se aina kunnia saada hänet Tampereelle, Ikonen totesi presidentin kiertäessä ihmisten parissa.
Lamasta selvitään kyllä
Presidentti Niinistö puhui ensin yleisölle matalalta lavalta. Hän palautti tamperelaisten mieleen edellisen laman.
– Silloin lamasta kärsivät pienyrittäjät, joilla oli valuuttalainoja ja jotka joutuivat konkurssiin. Jotkut kansalaisista jäivät työttömiksi pitkäksi aikaa ja monet loppuiäksi. He olivat laman maksajia, Niinistö sanoi.
– Nyt on pidettävä huoli siitä, että taakka jakautuu tasaisesti. Eli niillä, joilla enempi on, heidän pitää ottaa enemmän vastuuta.
Presidentti Niinistö sanoi uskovansa, että Suomi selviää tästäkin lamasta.
– Nyt päämurhe on, ettei kaikilla ole työtä. Uskon, että hallitus ja poliittiset ryhmät tekevät parhaansa, että saadaan uutta alkua.
Melkein ensimmäisenä presidentin puheille pääsi tamperelainen Riitta Laine. Hän lahjoitti presidentille keräämänsä lehtileikekansion.
– Pidän Niinistöstä paljon. Olin iloinen, että hänestä tuli presidentti, Laine kertoi.
Viiden presidentin mies
Tamperelainen Osmo Virrantola pääsi kättelemään presidentti Niinistöä. Hänelle tilanne oli tuttu jo. Ensimmäisen kerran Virrantola oli kätellyt presidenttiä jo pikkupoikana Loviisassa.
– Silloin presidenttinä oli Mannerheim. Hänen jälkeensä olen tavannut henkilökohtaisesti myös Paasikiven, Halosen ja Ahtisaaren.
Presidentti Niinistö kirjoitti myös nimikirjoituksia ja suostui muutamaan yhteiskuvaankin. Pirkkalalaiset Fares ja Aya Al-Shmes pääsivät poseeraamaan presidentin kainaloon.
– Tämä oli kohokohta lapsille, iloitsi heidän äitinsä Doaa Alshmes.