Päivi Räsänen luopuu perjantaina yli kymmenen vuotta jatkuneesta kristillisdemokraattisen puolueen puheenjohtajan tehtävästä. Suuressa yleisössä tunteita ja närkästystäkin herättänyt poliitikko on kokenut urallaan ylä- ja alamäkiä.

Paras hetki puheenjohtajana Räsäselle oli, kun vuoden 2011 hallitusneuvottelut oli viety läpi.

– Pääsimme vaikuttamaan hallitukseen. Sieltä löytyi monta onnistumisen hetkeä, arvioi Räsänen.

Onnistumisikseen Räsänen laskee kotihoidontuen pelastamisen ja sisäisen turvallisuuden rakenneuudistusten läpiviemisen sisäministeriössä.

Ajanjakson pohjakosketukset liittyvät Räsäsen mukaan vaalitappioihin.

– Kyllä täytyy myöntää, että tuo viime kesäkin oli aika raskas, kun oli tietynlaista turbulenssia puolueessa EU-vaalien jälkeen. Pettymys oli suuri, kun Sari Essayah ei päässyt jatkamaan Euroopan parlamentissa.

Essayah valitaan tänään todennäköisesti Räsäsen seuraajaksi. Räsänen haluaa antaa tukea uudelle puheenjohtajalle.

– Johtaminen on aina aika yksinäistä hommaa, koska siinä joutuu lopulta kantamaan vastuun, paitsi omista virheistään myös muiden virheistä siellä puolueessa. Siinä tarvitsee tukea ja kannustusta, myöntää Räsänen.

Päällimmäisenä hänellä on puheenjohtajakaudestaan mielessä kiitollisuus.

– Olen kiitollinen, että meillä on sellainen ihana puolueväki, jolta on tullut kannustusta ja voimien toivotusta ja siunauksen toivotusta ja myös esirukouksia.

"Tunteita herää, kun mennään ihmisen iholle"

Voiko arvopuoluetta johtaa voimakkaasti ilman, että herättää voimakkaita tunteita? Räsänen vastaa kysymykseen puhumalla arvojen jakautumisesta yhteiskunnassa.

– Se näkyy monessa asiassa, kuten perhepolitiikassa, ihmisarvokeskustelussa ja maahanmuuttokeskustelussa. On ihan selvä, että tunteita herää silloin, kun mennään asioihin, jotka tulevat ihmisen iholle, hyvin lähelle ihmistä.

Räsäselle on kuitenkin tarkeää, että kristillisdemokraatit säilyttävät selkeän kristillisen arvopohjan.

– Mutta osaavana ja omaa ideologiaansa kirkastaen, hän lisää.

Räsänen uskoo hallitusvastuun syöneen puolueen kannatusta. Väistyvän puheenjohtajan mielestä oppositiossa on mahdollisuus olla kirkastamassa omia linjauksia.

Räsänen istuu kuudetta kautta kansanedustajana. Ministerin ja puolueen puheejohtajan tehtävien päätyttyä hänelle jää enemmän aikaa hämäläisten ja Hämeen asioiden edistämiseen.

– Kyllä minulla on kova into lähteä tätä edustajan työtä tekemään, ja olen myös valmis ottamaan vaativampia haasteita vastaan, jos niitä eteen tulee. Vaikuttamisen halu ei ole yhtään vähentynyt.