Turun kauppatorilla euron maksavan leikkokukan hinta on raapustettu pahvinpalaselle ja kakkosluokan vääntynyt kurkkukin on selkeästi hinnoiteltu.

Hautaustoimistossa sureva, usein shokissa oleva asiakas joutuu tekemään satojen tai tuhansien eurojen ostokset ilman minkäänlaista tajua hinta-laatusuhteesta. Hinnat on monesti piiloteltu. Hautaustoimistojen verkkosivuillakin kaihdetaan hintahaarukan paljastamista tai hinnastosta on tehty käsittämättömän monimutkainen taulukko kymmenine vaihtoehtoineen. Suorastaan makaaberilta tuntuu myyntiään edistävien nettinikkareiden pyyntö: tee tarjouspyyntö.

Suomessa kuolee yli 50 000 henkeä vuodessa, ja kuoleman ympärillä pyörii kymmenien miljoonien eurojen bisnes. Kaikki riippuu tietysti kattauksesta, mutta halvalla ei hautaan pääse kukaan.

Vanha, koko ikänsä pienellä palkalla töitä puurtanut Suomen katajainen kansa on ollut kaukaa viisasta. 1920- ja 30-luvulla syntyneet ovat säästäneet ja jemmanneet ”arkkurahoja” vuosikymmenet, sillä he eivät halua olla perikuntiensa riesana vielä viimeisellä matkallaan.

Tieto kuolemasta livahtaa bisnesporukalle salaman nopeasti. Omainen ehtii tuskin saattohoitokodista tai sairaalan kappelista poistua, kun ensimmäiset osaaottavat mainokset tupsahtavat kännykkään tai postilaatikkoon. Itse sain pian aviomieheni kuoleman jälkeen entiseltä pankiltamme A-nelosen kokoisen adressin, jossa otettiin osaa suruun ja viereisellä sivulla luvattiin hoitaa hienotunteisesti kaikki kuolemaan liittyvät järjestelyt, ilman järjestelyjen hintaa tietysti. Kyseiseen pankkiin oli jäänyt lopettamatta tili, jolla oli 36 senttiä.

Vaikka tieto kuolemasta kulkee sukkelasti alan bisnestä vetäville, niin apua jakaville viranomaisille se matelee. Surun murtama ei osaa tai jaksa heti ottaa selvää hänelle kuuluvista etuuksista. Yhtäkkiä pitää tietää, miten ja mistä hakea korvauksia, omaisille kuuluvaa eläkettä tai vaikkapa ryhmähenkivakuutusta. Etuudet voivat jäädä saamatta, jos niitä ei osaa hakea määräajassa.

Ja kuolemasta kuuluu ilmoittaa. Ystäväni sai kolmesta lehti-ilmoituksesta yli 1 700 euron laskun, kun ei jaksanut selvittää hinnoittelua.

Viimeisellä matkalla tarvitaan myös kuljetusta. Pitkät matkat laskutetaan yleensä kilometritaksalla, lyhimmät kuuluvat hautaustoimiston peruspakettiin. Paikalliskuljetukset hoituvat yleensä kokonaisuudessaan alle 500 euron. Moni pienituloinen eläkeläinen tekeekin vainajana elämänsä kalleimman matkan.

Hautakivikauppiaiden vuoro alkaa heti hautajaisten jälkeen. Joukkoon on pesiytynyt yli-innokkaita myyjiä, jotka tyrkyttävät puhelimitse erikoishintaan parin tonnin kivenjärkäleitä. Hintahaarukka tai esimerkiksi fontin tuomat lisäkustannukset jäävät monelle vainajan omaiselle epäselväksi.

”On hyvä muistaa että kiirettä ei ole", ilmoittaa eräs hautaustoimisto. "Asioita voi pohtia vaikkapa yön yli. ”

Tuntuu siltä, että monet kuoleman bisneksen pitsiverhojen takana lymyilevät eivät ole koskaan kokeneet aitoa surua. Hautajaiset järjestetään Suomessa yleensä kahden, kolmen viikon kuluttua kuolemasta. Omaisen menettämisestä ei todellakaan ”pääse yli” viikossa tarjouskilpailufiilikseen.

Kun hautajaiset kaikkine kuolemaan liittyvine pakollisine kuluineen on maksettu, niin vainajan pankkitilin saldo kannattaa tarkistaa. Seuraava tuhatlappunen, joskus parikin, kilahtaa lakimiehen tai pankin asiamiehen lippaaseen. Keräiltyäsi hirvittävät määrät paperisia todistuksia pääset vetämään puumerkkisi nivaskaan, jota kutsutaan perunkirjaksi. Ja perunkirjojen jälkeen onkin jo verokarhun vuoro päästä pesälle.