SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne nimeää puoluelehti Demokraatissa vaalitappion yhdeksi syyksi Ylen huhtikuun kannatuskyselyn.

Vaaleja edeltävänä torstaina julkaistussa Ylen mittauksessa sosiaalidemokraatit keräsivät 15,1 prosentin kannatuksen.

Rinteen mukaan luku lamaannutti SDP:n kannattajia, ja sai perussuomalaiset liikkeelle vaalipäivänä.

Sosiaalidemokraatit keräsivät ennakkoäänistä suuremman osan kuin vaalisunnuntaina.

Rinne ottaa vastuuta häviöstä myös omalle kontolleen, ja myöntää ettei hän onnistunut tekemään täysosumia vaalikampanjan aikana.

Rinne sanoo, että hän epäonnistui Ylen suuressa puheenjohtajatentissä.

SDP menetti vaaleissa kahdeksan paikkaa, ja sai eduskuntaan 34 kansanedustajaa. Samalla puolue tippui 16,5 prosentin kannatuksella viimeiseksi suurista puolueista.