Keskustapomo Juha Sipilä (kesk.) on jo avannut hallitustunnustelut, mutta hänellä on monta muutakin hankalaa palloa ilmassa, kirjoittaa politiikan erikoistoimittaja Pekka Ervasti.

Vaikka kyseessä on vasta valmisteleva kierros, vierailijat ovat joutuneet jo vastaamaan tai saaneet kotiläksyiksi liudan kysymyksiä siitä, miten he suhtautuvat Sipilän tulevan hallituksen suunnitelmiin.

Sipilä on insinöörismies ja osaa lentää helikopteriakin, mutta nyt hänellä on käsissään kakkaran kokoamista hankalampi urakka. Muutaman viikon sisällä pitäisi valita hallituskumppanit ja kirjoittaa hallitusohjelman strategiset linjaukset, solmia jonkinlainen yhteiskuntasopimus, saada varmuus nykyisen palkkasopimuksen jatkosta sekä tuoda mahdollisimman pian eduskuntaan syksyiseen eläkeratkaisuun liittyvät lait.

Jotta homma ei menisi liian helpoksi, yhtään palloa ei saisi pudota maahan, muuten koko rakennelma saattaa romahtaa.

Eläkeratkaisu

Lähdetään eläkeratkaisusta.

Se on ainoa rakenneuudistushanke, joka viime vaalikaudella saatiin aikaiseksi ja siihenkin hallitus sai ratkaisevan avun työmarkkinajärjestöiltä. Silloin sovittiin eläkeiän nostosta asteittain 65 ikävuoteen sekä rahoituksesta.

Vaalikampanjan aikana ilmeni kuitenkin pyrkimystä puuttua - ainakin väliaikaisesti - rahoitukseen. Kun eläkepaketin lait on jo käytännössä kirjoitettu ministeriöissä valmiiksi ja ne pitäisi antaa muutaman viikon sisällä eduskunnalle, kaikenlaiset viime hetken säädöt saattavat rikkoa herkän kokonaisuuden.

Palkkasopimus ja hallitusohjelma

Ainakin palkansaajapuoli kehottaa hallituista pitämään näpit irti eläkesopimuksesta. Jos hallitus sitä peukaloi, se voi samalla myrkyttää yleisen ilmapiirin työmarkkinoilla. Se voi merkitä hyvästejä maltilliselle palkkaratkaisulle. Sille pitäisi neuvotella jatkovuosi kesäkuun puoluväliin mennessä. Hallitus tarvitsee kipeästi jatkosopimuksen osana yleistä talousohjelmaansa.

Sipilä työstää hallitusohjelmaa toistaiseksi vain korviensa välissä. Hän tietää, että sekin voi heijastua palkkaratkaisuun.

Jos ohjelma ei kelpaa demareille ja puolue jää oppositoon, herne voi mennä nenään myös Hakaniemen ay-linnoituksessa. Keskitetty palkkaratkaisu voi pirstoutua liittotasolle ja se voi tulla kalliiksi.

Ja toisinpäin: jos demarit jäävät oppositioon, se tietysti näkyy myös hallitusohjelmassa. Jos ohjelma ei kelpaa Sdp:n puoluetoimistolle, miten se voisi kelvata SAK:lle tai STTK:lle, joiden demaripitoisuus lähentelee Neuvostoliiton äänestysprosenttia?

Yhteiskuntasopimus

Samalla suolla Sipilä tarpoo myös yhteiskuntasopimuksensa kanssa. Se on tulevan pääministerin neljäs ilmassa oleva pallo.

Palkansaajien saaminen mukaan yhteiskuntasopimukseen on hankalaa, jos demarit jäävät oppositioon. Toisaalta peukalot saattavat kääntyä alaspäin Etelärannassakin, jos demarit ovat hallituksessa ja yhteiskuntasopimukseksi tarjotaan jotain sellaista, mistä vuorineuvokset eivät pidä. Turvallisinta Sipilän kannalta taitaa olla tarjota kohtuullisen ylimalkaista julistusta, joka ei herätä aggressioita kummallakaan puolella barrikadia. Mutta mitä hyötyä puolivillaisesta julistuksesta olisi?

Sipilää ei voi syyttää uskalluksen puutteesta. Muutaman viikon sisällä pitäisi valaa vankka perusta koko hallituskaudelle.

Ja jossakin vaiheessa pitäisi ne ministerisalkutkin jakaa.