Mistä on kyse?
Eduskuntavaaleihin on aikaa kaksi ja puoli viikkoa. Ennakkoäänestys pyörähtää käyntiin jo ensi viikolla. Puolueet ja ehdokkaat ottavat pääsiäisen jälkeen kampanjoissaan loppukirin.
Koko Suomessa keskustan vaalivoitto näyttää varmalta ja muut suuret puolueet, SDP, kokoomus ja perussuomalaiset, kisaavat kakkostilasta.
Satakunnassa tilanne on toinen. SDP:llä on mahdollisuus säilyttää perinteinen maakunnan ykköspuolueen paikkansa.
Demarien voittoa uhkasivat vuonna 2011 perussuomalaiset, jotka pääsivät demareista 500 äänen päähän. Kyselyjen perusteella perussuomalaisten nousu näyttäisi taittuvan, mutta kyselyt ovat ennenkin epäonnistuneet perussuomalaisten tuloksen ennakoinnissa.
Kenelle jää mustapekka?
Keskusta nousee mitä luultavimmin lähelle SDP:tä, mutta ohi meneminen vaatii vahvaa voittoa. Paikoissa keskusta voittaa joka tapauksessa, koska puolueella on tällä hetkellä vaaliliiton epäonnistumisen takia vain yksi edustaja.
Yhden kansanedustajapaikan katoaminen Satakunnasta nostaa vaalien jännitettä kaikkien puolueiden välillä. Väkiluvun väheneminen pudotti vaalipiirin edustajapaikan yhdeksästä kahdeksaan.
Kokoomus olisi kyselyjen mukaan vaarassa menettää toisen paikkansa, mutta kokoomusleirissä luotetaan omaan ehdokasasetteluun.
Jokainen ääni vaikuttaa
Kokoomuksen piirin toiminnanjohtaja Simo Heino ilmoitti viime viikolla, että kokoomuslaskelmien mukaan viimeisestä paikasta kisaavat kokoomus ja perussuomalaiset.
Myös vasemmistoliitto tekee kovaa työtä oman yhden edustajansa säilyttämiseksi, ja näillä näkymin puolue saisi pitää paikkansa.
Vaalipiirin paikkajaosta on joka tapauksessa tulossa hyvin mielenkiintoinen, koska joidenkin laskelmien mukaan viimeinen paikka voi ratketa muutaman kymmenen äänen erolla. Näissä vaaleissa jokaisella äänellä on siis väliä.
Yle Satakunnan ja Satakunnan Kansan yhteinen vaalikiertue alkaa keskiviikkona kello 17.00 Porin Puuvillassa. Vaalitenttiä voi seurata Yle Areenassa suorana lähetyksenä.