Mistä on kyse?

Pääministeri Alexander Stubbin (kok.) mukaan halliitus ei voi puuttua jäänmurtajien tukilakkoon.

Hallitus on keskustellut jäänmurtajien työehtokiistasta keskiviikkona. Pääministeri Stubb kutsui hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan koolle puhelinkokoukseen keskustellakseen sovittelussa olevasta työriidasta.

– Tilanne on vakava. Asian ratkaiseminen on työmarkkinaosapuolten käsissä, eikä hallitus voi mennä osapuoleksi kiistaan, sanoo Stubb.

Talouspoliittinen ministerivaliokunta sai tilannekatsauksen jäänmurtajien työkiistan neuvottelutilanteesta sekä lakon mahdollisista vaikutuksista. Tukilakon myötä Suomen vienti ja laivojen matkustajaliikenne pysähtyisi torstaina. On vielä epäselvää, miten laajasti tukitoimet vaikuttaisivat ulkomaan rahtiliikenteeseen.

Stubb kertoo keskustelleensa myös valtakunnansovittelijan sekä SAK:n ja EK:n edustajien kanssa tilanteesta.

– Hallitus vetoaa edelleen työmarkkinaosapuoliin ratkaisun syntymiseksi. Hauraassa taloudellisessa tilanteessa Suomella ei olisi varaa sisäisiin toimintahäiriöihin, painottaa Stubb.

Työkiistan osapuolet ovat kokoontuneet jälleen puolelta päivin neuvottelemaan työehtosopimuksesta. Valtakunnansovittelija Minna Helle arvioi osapuolten kantojen olevan erittäin kaukana toisistaan. Myös Helle kuvaili tilannetta vakavaksi.

Valtion jäänmurtajayhtiö Arctia Shipping on käynyt Merimies-Unionin ja Konepäällystöliiton kanssa neuvotteluja työehtosopimuksesta kuukausien ajan. Suomen Laivanpäällystöliittoon kuuluvat päälliköt, yliperämiehet ja perämiehet eivät ole lakossa.

Kiista koskee työehtosopimuksen yleissitovuutta, ja sen piirissä on noin 200 työntekijää.

Työntekijäliitot haluavat, että kaikissa jäänmurtoalan sopimuksissa noudatettaisiin samoja työehtoja.

Työnantajapuolen mielestä yleissitovuus haittaisi jäänmurtoalan kilpailua.