Tervehdys, eduskuntavaaliehdokas.

Etkö halunnut lähteä mukaan vaalikoneisiin tai vaikkapa Ylen vaaligalleriaan?

Jos näin on,en aio äänestää sinua.

Kampanjaan lähtevät ehdokkaat eivät ole samalla viivalla, jos mittarina on vaalilompakon paksuus. Neljäsosa ehdokkaista käyttää kampanjointiin alle tuhat euroa, mikäli Ylen vaalikoneeseen ilmoitetut summat pitävät paikkansa. Muutamalla satasella ajatuksiaan ja kasvojaan saa esille varsin paljon vähemmän kuin se ehdokkaiden eliitti, joka pystyy operoimaan yli 20 000 euron vaalikassalla. Heitä on noin 15 prosenttia kansanedustajuutta tavoittelevista.

Vaalikoneiden kirjo on kieltämättä suuri ja runsaslukuinen. Silti on hyvin kummallista, että tarjolla oleva tilaisuus kertoa itsestään ja tavoitteistaan – vieläpä ilmaiseksi – jätetään tylysti väliin. Kritiikki vaalirahalla jylläävästä eliitistä vaihtuukin joidenkin kohdalla siihen, että vaalikonevastaamiseen tarvittava vaivannäkö onkin liikaa vaadittu. Paikka samalla viivalla rahamiesten ja -naisten rinnalla ei kelpaakaan.

Toisaalta syynä vaalikonekammoon voi olla yksinkertaisesti netinkäytön perustaitojen täydellinen puuttuminen. Minusta sekään ei ole kovin toivottava ominaisuus potentiaaliselle kansanedustajalle.

Vaalikoneiden alkutaipaleelta muistan tapauksen, missä erään ison puolueen kyläpäällikkö panttasi vaalikoneeseen vastamiseen tarvittavia käyttäjätunnuksia ehdokkailta kuntavaaleissa. Vaalipäällikkö päätti puolueensa ehdokkaiden puolesta, että vaalikoneiden kaltaiset härpättimet ovat täydellisiä turhakkeita.

Minä haluan tietää, mitä mieltä eduskuntavaaliehdokas on merkityksellisistä yhteiskunnallisista asioista. Haluan tietää, millainen hänen arvomaailmansa on ja miten hän kantojaan perustelee. Tuskin ehdin tapaamaan henkilökohtaisesti jokaista vaalipiirini ehdokasta seuraavan kuukauden aikana. Mutta vaalikoneisiin vastanneiden kanssa nettitreffit on luvassa.