Vaasan kaupunginvaltuuston ryhmäpuheenjohtajat katsovat, että valtuutettu Risto Helin täytyy pidättää luottamustehtävästä oikeuskäsittelyn ajaksi. Heliniä syytetään Pohjanmaan käräjäoikeudessa törkeästä parituksesta. Tuomio jutussa annetaan näillä näkymin 17. huhtikuuta. Helin kiisti kaikki syytteet oikeudessa.
Syyte tuli julkiseksi viime perjantaina, ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Joakim Strandin (r.) mukaan puolueiden ryhmäpuheenjohtajat kokoontuivat tuolloin ja olivat asiassa yksimielisiä. Asiaa ei ole ehditty viedä normaalissa järjestyksessä kaupunginhallituksen valmisteltavaksi ennen tämän päivän kaupunginvaltuuston kokousta.
Risto Helin aikoo osallistua kokoukseen tänään normaalisti, koska ei ole tehty päätöksiä siitä, ettei hän saisi osallistua. Perussuomalaisten valtuutetuksi Vaasan kaupunginvaltuustoon valittu Risto Helin erosi perussuomalaisesta valtuustoryhmästä vuonna 2013 ja on nyt valtuustossa oma ryhmänsä Ryhmä Helin.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Joakim Strandin (r.) mukaan valtuusto on varautunut myös pikaisiin toimenpiteisiin tänään. Kuntalain mukaan, jos luottamushenkilö on asetettu syytteeseen rikoksesta, jonka laatu tai tekotapa osoittaa, ettei hän voi toimia luottamustehtävässään sen edellyttämällä tavalla, valtuusto voi oikeudenkäynnin ajaksi pidättää hänet toimestaan.