Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.) ampuu puheet yhteisestä EU-armeijasta alas haikailuna.
– Ei tällaisesta Suomelle puolustusratkaisuksi ole.
Jussi Niinistö sanoo, että realismilla ei ole EU:n komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin EU-armeijaehdotuksen kanssa mitään tekemistä. Kansanedustaja Jussi Niinistö aloittaa perustelunsa kytkyistä Natoon.
– Euroopan unionissa on 28 jäsenmaata. Niistä 22 kuuluu Natoon. Näillä mailla puolustusratkaisu on yksiselitteisesti Nato. On vaikea kuvitella, että varsinkaan tässä taloudellisesssa tilanteessa mitään päällekkäisiä rakenteita alettaisiin pystyttää Naton rinnalle.
Jussi Niinistö jatkaa löylyttämistä.
– Varsinkaan tässä taloudellisessa tilanteessa on vaikea kuvitella, että mitään päällekkäisiä rakenteita alettaisiin pystyttää Naton rinnalle. En usko millään, että Saksa, Ranska – puhumattakaan Iso-Britanniasta – lähtisivät riemumielen rakentamaan EU-armeijaa.
Paperitiikerikö?
Puolustusvalikunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö suomii myös jo olemassa olevia Euroopan unionin taisteluosastoja.
– Nuo surullisen kuuluisat taisteluosastot – niitä ei ole koskaan käytetty, vaan on luotu paperitiikeri palkka-armeijoiden lepuuttamistarpeeseen. Ollaanko nyt muodostamassa samanlaista paperitiikeriarmeijaa? Kyllä pidän tätä keskustelua kovin kevyenä.
Niinistön mukaan koko keskustelun ryöpsähtäminen nyt esiin kumpuaa Ukrainan kriisistä.
– Taustalla vaikuttaa se, että EU:n yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei ole niin yhtenäistä ulospäin kuin EU:n johtajistossa haluttaisiin asian olevan. Eli pitkälti tätä Ukrainan kriisiäkin on ratkottu Saksan ja Ranskan johtajien esimerkillä ja vetovoimalla.
Oma puolustus kuntoon ja Nato-selvitys työn alle
Niinistö arvioi, että koko EU:n armeijakeskustelu on kaukana käytännöstä.
– Asia on ymmärtääkseni ihan ajatuksen asteella. Tästä on pitkä matka käytännön toimiin. Olen skeptinen toteutumisen suhteen. Mutta en tietenkään täysin vastaan ole. Suomi on EU:n jäsen ja Lissabonin sopimuksessa määritellään, että EU-jäsenmaiden pitää auttaa toisiaan kriisin sattuessa. Kannattaa kuitenkin asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
Puolustusvalikunnan puheenjohtajan mukaan nyt tärkeintä olisi panna oma puolustus kuntoon.
– Tärkeyssijoilla ei ole EU-armeijan rakentaminen. Toiseksi tärkeimpänä pidän Nato-selvityksen tekemistä. Näkisin sen paljon realistisempana turvallisuuspolitiikkana kuin yhteisen EU-armeijan haikailun. Se on niin kaukaista tulevaisuutta, että siitä ei lähitulevaisuuden turvallisuuspoliittiseksi ohjelmaksi ole, sanoo kansaedustaja puolustusvaliokunnan nokkamies Jussi Niinistö.