EU:n ja Yhdysvaltain on oltava yhteisessä rintamassa ja tuettava Ukrainan hallitusta taloudellisesti ja poliittisesti, Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden sanoi perjantaina Brysselissä.

Biden ilmoitti Yhdysvaltain tukevan Saksan ja Ranskan rauhanponnisteluja Ukrainassa ja Venäjällä Itä-Ukrainan sodan ratkaisemiseksi. Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Fran_ç_ois Hollande aloittivat perjantai-iltana tapaamisensa Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa Moskovassa.

Biden kuitenkin epäili Putinin rauhantahtoa.

Putin vaatii uusia rauhansuunnitelmia, mutta samalla hänen joukkonsa vyöryvät Ukrainan maaseudulla ja hän jättää täysin huomiotta kaikki aiemmat sopimukset, joissa Venäjä on mukana, Biden sanoi.

Biden ja EU-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk painottivat, että Ukrainaa koskevan rauhansopimuksen olisi kunnioitettava Ukrainan alueellista koskemattomuutta.

– Venäjän ei voida sallia piirtää Euroopan karttaa uusiksi. Juuri sitä he parhaillaan tekevät, Biden sanoi.

Yhdysvallat ja useat EU-maat ovat eri linjoilla aseavun antamisesta Ukrainalle. Yhdysvallat päättää lähipäivinä ryhtyykö se antamaan asetukea Ukrainalle. Yhdysvallat on pohtinut Ukrainan tukemista aseellisesti sen jälkeen kun taistelut jälleen kiihtyivät Itä-Ukrainassa Ukrainan armeijan ja Venäjän tukemien kapinallisten välillä viime viikkoina.

Saksan puolustusministeri Ursula von der Leyen varoitti perjantaina alkaneessa Münchenin turvallisuuskokouksessa, että Ukrainan aseistaminen vain kiihdyttäisi konfliktia ja vaikeuttaisi ratkaisun aikaansaamista.

Myös Britannian puolustusministeri Michael Fallon arvioi perjantaina, että Ukrainan saama asetuki johtaisi kriisin kärjistymiseen uudelleen.