Suomi sai Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutetulta huomautuksen juridisen sukupuolen vahvistamista koskevasta lainsäädännöstään vuonna 2012. Nykyinen laki edellyttää transsukupuoliselta ihmiseltä hedelmättömyyttä ja naimattomuutta, jos hän haluaa sukupuolelleen juridisen vahvistuksen.
Peruspalveluministeri Susanna Huovisen (sd.) mielestä translain uudistaminen osoittaisi, että suomalainen päätöksenteko on kiinni ajassa. Sosiaali- ja terveysministeriö on valmistellut Huovisen johdolla luonnoksen lain muuttamisesta. Siinä ehdotetaan hedelmättömyys- ja naimattomuusvaatimusten poistamista.
– Hallituskausi kestää neljä vuotta, mikä on pitkä aika. Ihmisoikeusvaltuutetun huomautus tuli kesken hallituskauden, ja meidän pitää pystyä reagoimaan siihen, Huovinen sanoo.
Asia voi vaikuttaa Suomen julkikuvaan
Hallituspuolueiden puheenjohtajat ovat neuvotelleet lakiluonnoksen kohtalosta joulukuun aikana. Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) on todennut, etteivät kristillisdemokraatit hyväksy hallitusohjelman ohi valmisteltujen esitysten viemistä eduskuntaan.
– Hanke ei sisälly hallitusohjelmaan. Jos hallitusohjelman ohi tuodaan aloitteita, niillä tulee olla kaikkien hallituspuolueiden tuki, Räsänen sanoo.
Neuvottelut translaista jatkuvat ensi vuoden puolella.
– Toivon, että lakimuutos voi vielä nytkähtää eteenpäin. Esitys on vielä annettavissa, Huovinen toteaa.
Huovisen mielestä kyseessä on asia, joka voi pahimmassa tapaukessa vaikuttaa Suomen julkiseen kuvaan.
– Olemme usein vaatimassa ihmisoikeuksien kunnioittamista muilta mailta. On falskia sulkea silmät ihmisoikeusrikkomuksilta omassa maassamme. Tämä voi viime kädessä vaikuttaa Suomen julkikuvaan kansainvälisellä tasolla.
Ihmisoikeuksien käsittely ei ole pois muilta asioilta
Eduskunnalla riittää paljon tehtävää, ennen kuin hallituskausi päättyy. Osa Ajankohtaisen kakkosen tavoittamista kansanedustajista toteaa, että eduskunnan pitää keskittyä viimeisinä kuukausinaan asioihin, jotka koskevat esimerkiksi kansantalouden suuria linjoja.
– Ymmärrän, että eduskunnalla on paljon tekemistä, mutta en pidä tällaisesta vastakkainasettelusta. Ihmisoikeusasioiden käsittely ei sulje pois isojen kysymysten ratkaisemista, Huovinen sanoo.
Asiasta lisää Ajankohtaisessa kakkosessa 23.12. kello 21.