Tähän aikaan vuodesta on tapana listata asioita, joita haluaisi saada. Pienemmät kirjoittavat joulupukille, isommat heittelevät toisilleen sivulauseissa vihjeitä tai päälauseissa toiveita. Jouluun on monin tavoin ladattu toiveiden toteutumisen odotusta. Jos minä saisin toivoa, niin minä haluaisin tietoa.
Pidän asioiden tietämisestä. Pidän siitä niin paljon, että inhoan syvästi taikureita. He kun tarkoituksella pimittävät tietoa siitä, miten jokin asia tapahtuu. Se vaan on minusta väärin, enkä huvitu siitä laisinkaan. Mutta muille tämän huvin toki suon, kunhan eivät minun nenäni eteen tule temppujaan tekemään.
Jouluksi toivoisin siis parin asian tietämistä. Toiveeni ovat siinä mielessä kohtuullisia, etten toivo esimerkiksi elämän tarkoituksen tai Olof Palmen murhaajan paljastamista. Tahtoisin tietää kaksi asiaa, jotka tekevät minut kovin levottomaksi tällä hetkellä. Tämäkin tieto on olemassa, ehkä jopa näkyvilläkin, mutta minä toivoisin jouluksi nättejä pikku paketteja, joista saisin oikean ja riittävän kattavan vastauksen huolenaiheisiini.
Ihan ensimmäiseksi toivoisin vastausta siihen, että mihin Venäjän presidentti Vladimir Putin oikein pyrkii tällä kaikella. Sen mukaan sitten voisi miettiä hommia Suomen kohdalta eteenpäin. Värjötelläänkö tässä vain hetken aikaa kylmissä tuulissa vai olisiko syytä koputtaa napakasti Naton oveen vai jotain siltä väliltä.
En tosin tiedä, tietääkö hänkään mitä aikoo seuraavaksi tehdä, mutta sen hän taatusti tietää, mihin tähtää. Ja sen tietäminen olisi mukavaa. Tai ei välttämättä mukavaa, mutta valaisevaa. Auttaisi muuten myös siinä mietinnässä, että ketä äänestää ensi kevään eduskuntavaaleissa.
Toisekseen haluaisin vähän edelliseen liittyen tietää, että mikä ihme järki on tuossa Fennovoima-hankkeessa. Tokihan me energiaa tarvitsemme, mutta olen ihan samaa mieltä kuin Euroopan unioni, että nyt ei ole syytä lisätä vaan vähentää kytköksiä Venäjän energiasektoriin. Fennovoiman puolustajathan eivät näe koko hankkeessa turvallisuuspoliittista ulottuvuutta laisinkaan.
Joka näkemyksenä pitää sisällään sen ajatuksen, että Venäjä ei ole ulko- ja turvallisuuspoliittisesti uhka Suomelle. Puolustuspoliittisesti se kumma kyllä on, sillä Puolustusvoimien rahoitusta hilattiin syksyllä Venäjän käytöksen takia ylös sadoilla miljoonilla hyvin yksimielisesti.
Tähän asti käydyn heikkotasoisen keskustelun pohjalta olen itse päätynyt lopputulokseen, että hankkeen takana on joko aivan liian luja usko ydinvoimaan ja siitä johtuva turvallisuuspoliittinen virhearviointi tai sitten taustalla on jotain ikävää ja vaiettua. Yleensä en salattuihin motiiveihin usko lainkaan, mutta tässä tapauksessa virhearvion mittakaava on sellainen, että pitäisin sitäkin mahdollisena. Mutta jos saisin tosiaan aattona pikkuisen paketin, jossa tämänkin hankkeen olemus paljastuisi.
Toki tiedän sen, että en tule jouluksi näitä paketteja saamaan.Mutta kyllä muutama paria uusia saapassukkiakin parantaa mukavasti elämänlaatua.
Janne Riiheläinen
Kirjoittaja on turvallisuuspolittinen bloggari Joensuusta