Julkisen sektorin osuudesta, sääntelyn runsaudesta ja virkamiesten määrästä on tullut kuumia puheenaiheita. Julkisen talouden heikko tilanne ja eduskuntavaalien läheisyys ovat antaneet polttoainetta keskusteluun. Julkisuudessa levinnyt virheellinen tieto julkisen sektorin osuudesta bruttokansantuotteesta on lisännyt hämmennystä.
Suomessa ei ole liian suuri julkinen sektori. Yksityinen sektori vain on siihen nähden liian pieni. Kansantuotetta ja vientituloja kertyy liian vähän. Pohjois-Karjalassa liikevaihdon kasvussa, viennin lisäämisessä ja työttömyyden hillinnässä olemme onnistuneet suhteellisen hyvin.
Onneksi merkittäviä ympäristövahinkojakaan ei maakunnassa ole viime vuosina tapahtunut.
Julkisen sektorin osuus Suomessa on viidennes arvonlisäyksestä ja investoinneista. Taantumassa julkisen sektorin osuus kasvaa, kun yksityinen sektori supistuu. Valtion aluehallinnon eli ELY-keskusten ja Aluehallintovirastojen osuus julkisista menoista on 0,98 prosenttia.
Sääntelyn purkamisesta ja vähentämisestä olemme liikuttavan yksimielisiä. Siitä huolimatta EU:n toimielimet ja eduskunta säätävät jatkuvasti normeja, jotka keskushallinnon ohjeilla terästettyinä lisäävät töitä ja kustannuksia supistuvan virkamieskunnan ja kansalaisten riemuksi.
Julkisen sektorin palvelukyvyn säilyttäminen edellyttää tehtävien priorisointia. Priorisointi on tekemisen asettamista tärkeysjärjestykseen. Tavoitteena on tehostaa toimintaa ja säästää kustannuksia. Miksi pitäisikään olla tehoton tai tuhlata?
Arvostukset, toimivaltakysymykset ja monet muut asiat vaikuttavat siihen, mitä pidetään tärkeänä. Tilannetta ei helpota se, että monialaisia virastoja ohjaavat useat ministeriöt ja keskusvirastot, joiden ei ole helppo päästä keskenään yhteisymmärrykseen.
ELY-keskusten ja muidenkin valtion organisaatioiden tehtävistä on löydettävä ne, jotka ovat erityisen tärkeitä kansalaisille, elinkeinoelämälle ja ympäristölle. Asioita, jotka kuuluvat ydinvaltion rooliin, eivätkä esimerkiksi yritysten, tutkimuslaitosten tai kansalaisjärjestöjen tehtäviin.
VIRSU-hankkeessa selvitellään keskusvirastojen ja valtion aluehallinnon tulevaisuutta. Tuloksena on organisaatiolähtöistä eloonjäämistaistelua sekä ehdotuksia tehtävien siirtelystä ja keskittämisestä.
Tähän julkisorganisaatioiden kannibalismiin ovat sortuneet myös kuntataustaiset, kansalaislähtöisinä ja oikeaa demokratiaa edustavina itseään pitävät toimijat. VIRSUsta ei näytä syntyvän samaan suuntaan tehokkaasti askeltavia jalkineita. Hallinnon rakennemuutokset jäävät seuraavan hallituksen ratkaistaviksi.Kehittämis- ja sopeuttamistarpeita on hallinnon kaikilla tasoilla.
Ministeriöissä, keskusvirastoissa ja kunnallishallinnossa muutokset ovat vaikeita. Päätöksiä valmistelevat virkamiehet ja päättäjät ovat turhan lähellä muutoksen kohdetta - usein myös itse muutoksen kohteina.
Helpointa on kohdistaa supistukset valtion aluehallintoon. Julkista talouttamme ei pelasta, vaikka alle prosentin julkisista kuluista edustava valtion aluehallinto lopetettaisiin kokonaan.
Tämä ei ole paras tie maan reuna-alueiden, eikä lopulta koko itsenäisen Suomenkaan kannalta.
Ari Niiranen
Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen ylijohtaja