Keskusta vastustaa hallituksen suunnitelmia rahapeliyhtiöiden yhdistämisesta.

Keskustan mielestä rahapelijärjestelmän tulevaisuuden linjaaminen kuuluu seuraaviin hallitusneuvotteluihin.

– On kyseenalaista, että että viittä kuukautta ennen eduskuntavaaleja aletaan ohi hallitusohjelman valmistella näin perustavanlaatuista uudistusta, keskusta sanoo tiedotteessaan.

Keskustan mukaan valmistelun tulee tapahtua avoimesti ja edunsaajia kuullen, jos muutoksia halutaan tehdä.

Pääministeri Alexander Stubbin (kok.) mukaan Veikkauksen, Raha-automaattiyhdistyksen ja Fintoton yhdistämisestä on keskusteltu pitkään. Stubbin mukaan peliteollisuuden uudistustarpeet johtuvat muun muassa digitalisaation ja internetin peliteollisuudelle aiheuttamista muutoksista.

Keskustan mielestä rahapelijärjestelmä on osoittautunut toimivaksi muun muassa asiakkaiden ja edunsaajien kannalta.

– Yhtiöt tuottavat edunsaajilleen urheilulle, tieteelle, kulttuurille, nuorisotyölle, sosiaali- ja terveysalan järjestöille sekä hevostaloudelle vuodessa noin miljardi euroa. Sen turvin tehtävällä järjestötyöllä on valtava merkitys suomalaisten kokemalle hyvinvoinnille. Järjestötyötä ei saa vaarantaa, keskusta sanoo.