Yhdysvallat aikoo lisätä sotilaallista tukea Ukrainalle, uutistoimisto Reuters kertoo. Yhdysvallat on kuitenkin päättänyt, että Ukrainaan ei toimiteta aseita tai muuta tappavaa sotilaskalustoa.
Ukrainalle toimitetaan muun muassa panssaroituja ajoneuvoja. Uutistoimisto Reutersin haastattelemien nimettömien lähteiden mukaan tuki ohjataan Ukrainan armeijalle, mutta on "epätodennäköistä, että se muuttaisi konfliktia merkittävästi".
Reutersin mukaan tuki julkistetaan, kun varapresidentti Joe Biden vierailee Kiovassa. Biden on saapunut Kiovaan torstai-iltana, ja hän tapaa presidentti Petro Porošenkon ja pääministeri Arseni Jatsenjukin huomenna perjantaina.
Perjantaina tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun Ukrainan silloinen hallitus ilmoitti jäädyttävänsä EU:n kanssa käydyt neuvottelut vapaakauppa- ja yhteistyösopimuksesta. Ilmoitus sai mielenosoittajat Kiovan Maidan-aukiolle, ja mielenosoitusten aalto johti lopulta maan presidentin ja hallituksen vaihtumiseen.
Yhdysvallat lupasi syyskuun alussa Ukrainalle 40 miljoonan euron tukipaketin aiemmin luvattajen 55 miljoonan euron lisäksi. Tuolloin kerrottiin, että apu sisältäisi muun muassa tutkakalustoa kranaattitulen torjuntaa varten, ajoneuvoja ja partioveneitä sekä suojavaatetusta. Lupaus annettiin, kun Ukrainan presidentti Petro Porošenko vieraili Washingtonissa.
Ukraina ja Venäjä-mieliset separatistit ovat taistelleet maan itäosien hallinnasta kuukausia. YK:n mukaan konfliktissa on kuollut yli 4 300 ihmistä ja yli 9 900 on haavoittunut. Näistä tuhat on kuollut syyskuun alussa solmitun tulitauon jälkeen.