Venäjän aggressiota Ukrainassa on mahdoton hyväksyä, Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden on sanonut Kiovassa perjantaina. Hän varoittaa, että Venäjää uhkaa entistä suurempi eristäminen länsimaiden taholta.

– On yksinkertaisesti mahdoton hyväksyä, että maat yrittävät 2000-luvulla vetää rajojaan uusiksi voimatoimin, koska ne eivät pidä päätöksestä, jonka niiden naapuri on tehnyt, Biden sanoo.

Hän kuvaa Venäjän käytöstä Ukrainassa kansainvälisen järjestelmän perusperiaatteiden räikeäksi rikkomukseksi. Hän viittaa Krimin niemimaan valtaukseen ja Itä-Ukrainan separatistien tukemiseen sotilaallisesti.

Bidenin mielestä Venäjä ei ole pitänyt omaa osuuttaan Minskissä Valko-Venäjällä syyskuun alussa solmitusta tulitaukosopimuksesta. Hän vaatii Venäjää vetämään sotajoukkonsa pois Ukrainasta ja lähetti terveisiä Venäjän presidentti Vladimir Putinille.

– Tee, mitä lupasit tehdä, herra Putin.

Venäjä kiistää, että se tukisi Itä-Ukrainan separatisteja sotilaallisesti. Ukraina ja länsimaat kuitenkin uskovat, että Venäjä tukee separatisteja.

– Niin kauan kuin se jatkuu, Venäjää odottavat kustannusten nousu ja suurempi eristäminen, Biden toteaa.

Biden on tavannut Ukrainan presidentti Petro Porošenkon ja pääministeri Arseni Jatsenjukin perjantaina. Hän lupaa, että Yhdysvallat tukee demokraattista ja uudistusmielestä Ukrainaa.

Ukrainan johtajat ovat toivoneet, että Yhdysvallat ilmoittaisi sotilaallisen tuen lisäämisestä Ukrainalle. Uutistoimisto Reuters kertoi torstaina, että tukea lisättäisiin, mutta Biden ei ottanut asiaa esille lehdistötilaisuudessaan.

Bidenin Kiovan vierailu ajoittuu Ukrainan kriisin vuosipäivään. Ukrainan hallitus jäädytti Euroopan unionin kanssa käydyt neuvottelut vapaakauppa- ja yhteistyösopimuksesta tasan vuosi sitten. Se käynnisti mielenosoitukset Maidan-aukiolla.