Muun muassa Keskisuomalainen-lehden julkaisemassa haastattelussa Sauli Niinistö puhuu seitsemän vuoden virheestä, joka sai alkunsa vuoden 2007 talouskriisistä. "Elvytyksen nimissä ylläpidettiin velaksi huipputuloihin viritettyä huippumenojen tasoa ja vanhoja rakenteita", sanoo Niinistö. Kritiikki kohdistuu paitsi Kataisen hallitukseen, myös edelliseen keskustajohtoiseen hallitukseen, jossa pääministereinä olivat Matti Vanhanen ja Mari Kiviniemi.

Keskustan kansanedustaja Jari Leppä myöntää, että virheitä tehtiin. Syynä hän pitää sitä, ettei uskottu pitkäaikaiseen taantumaan.

– Kukaan ei nähnyt tarkasti, että tuleeko tämä kaksoisvaje niin kuin se tapahtui ja tuleeko w-vaikutus talouteen, eli että hyvin jyrkät ylä- ja alamäet seurasivat toisiaan. Siitä tuli ongelma, joka kasvatti suomalaista velanottoa merkittävällä tavalla, Leppä sanoo.

– Se oli varmasti se virhe, joka silloin tehtiin, ja sen teki muuten aika moni Euroopan maa ihan samalla tavalla.

Mitä sitten olisi pitänyt tehdä toisin?

– Ei lähdetty tekemään uudenlaista politiikkaa ja hakemaan kasvua ja työpaikkojen säilymistä, mitä nyt vasta on ryhdytty tekemään. Sitä jäin kaikkein eniten kaipaamaan, Leppä ajattelee.

"Mielikuvapolitikointi on noussut tällä vaalikaudella uusiin sfääreihin"

Presidentti Niinistön mukaan seitsemän vuoden virhe poiki myös uudenlaisen mielikuvapolitiikan. "Sille on ollut ominaista, että hallitus ainakin kolmeen – neljään kertaan myi tehneensä kaiken sen, joka on yhä edelleen tekemättä", Niinistö sanoo Keskisuomalaisen haastattelussa.

Vuodesta 1999 eduskunnassa istuneen Jari Lepän mielestä mielikuvapolitikointiin ovat sortuneet lähinnä kokoomusjohtoiset hallitukset.

– Se on mielestäni tullut tällä vaalikaudella aivan eri sfääreihin kuin aikaisemmalla eduskuntaurallani. Hallitus tulee torvet soiden ja hyvällä fiiliksellä tiedotustilaisuuteen ilmoittamaan, kuinka se on sopinut kaikkien aikojen ratkaisusta, ja muutama päivä sen jälkeen hallituksen sisällä ryhdytään kamppailemaan siitä, että mitä tuli päätettyä vai tuliko päätettyä mitään, ja sitten muutetaan ja tehdään uusia ratkaisuja, kuvailee Leppä.

– Kun verrataan, mitä edellinen vaalikausi oli ja mitä silloin sanottiin, että tehtiin, niin kyllähän se silloin tehtiin, aivan toisella tavalla kuin nyt, hän puolustaa keskustajohtoisia hallituksia.

Leppä on yhtä mieltä presidentin kanssa siitä, ettei Kataisen hallitus saanut tärkeitä asioita ratkaistua niin, että Stubbin hallitukselle olisi jäänyt vain täytäntöönpano.

– Nykyinen pääministeri sanoi tehtävässä aloittaessaan, että tämä on vain toimeenpanohallitus. Minkä toimeenpanohallitus, mitä se toimeenpanee? Edelleen on pitänyt lähteä hyvin alkutekijöistä rakentamaan asioita.