Keskustan kansanedustaja Mikko Savola uskoo ensi kevään eduskuntavaalien palauttavan keskustan jälleen valtaan Vaasan vaalipiirissä.

– Meillä on erinomainen lista, vaikka naisten osuus on hieman kapea, mutta se on alueellisesti ja ammatillisesti monipuolinen.

Keskusta tähtää kahteen lisäpaikkaan Vaasan vaalipiirissä

– Me otamme kaksi lisäpaikkaa eli takaisin ne paikat, jotka viime vaaleissa menetimme. Siitäkin huolimatta, että vaalipiirissä vähenee yksi kansanedustajapaikka, vakuuttaa Savola.

Hän ennakoi, että vaalitaistelu saattaa olla verinen ja tiukempi, mitä nyt gallupit antavat ymmärtää. Savolan oma kampanjarahoitus tulee pienistä puroista.

– On vaalilainaa, omaa rahaa, yrityksiltä ja yksityisiltä kerättyä rahaa. Taulukauppaa ei enää käydä. Siitä on kahdeksan vuotta kun viimeksi itsekin käytin taulukauppoja, naurahtaa Savola.

– Taloustilanteen vuoksi rahoituslähteiden löytäminen on nyt entistä haastavampaa, summaa Savola. Viime eduskuntavaaleissa hän käytti kampanjointiin noin 50 000 euroa ja summa pysynee samana myös kevään vaaleissa.

Suomessa tolkuton byrokratia

Savola pitää Suomen byrokratiaa jo harmillisena ilmiönä. Asian toi viime viikolla ilmi keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä.

– Tolkuttomaan byrokratian määrään törmäävät niin viljelijät, yrittäjät kuin tavalliset kansalaisetkin. Kaikessa halutaan ohjata ylhäältä alaspäin, mitä me suomalaiset voidaan tehdä. Vapaus on kaventunut ja se ahdistaa ihmisiä. Silloin myös kehitys tyssää. Varsinkin yrityksissä se näännyttää yrityksen kehittämisen, harmittelee Savola.

Mikko Savolaa haastateltiin maanantaina Yle Pohjanmaan kansanedustajahaastattelusarjassa.