Valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) arvostelee oppositiota todellisuudentajun puutteesta sen vaihtoehtobudjeteissa.

Rinne vastasi keskiviikkona eduskunnassa oppositiopuolueiden esittelemiin vaihtoehtoisiin budjeteihin. Rinteen mukaan valtiovarainministeriön virkamiehet ovat pitäneet niissä tulopuolelle esitettyjä lukuja mielivaltaisina.

– Perussuomalaiset ovat kattaneet kuluja suoraan sanoen aika lailla hatusta vedetyllä tyylillä. Realistista budjettia ei voida rakentaa sen varaan, että arvaillaan siitä saatavia verotuottoja, Rinne sanoi.

Rinteen mukaan keskustan ehdotuksessa oli niin ikään huolimattomuutta, esimerkiksi yliopistojen rahoitusta koskien.

– Keskusta säästäisi 75 miljoonaa yliopistojen pääomituksesta. Kestävän kasvun luomiseksi tarvitsemme kuitenkin nimenomaan korkeaa osaamista ja sen kehittämistä. Keskustalta jäi myös huomaamatta, että tämä pääomitus on vasta vuoden 2016 budjetissa, ei 2015 budjetissa, Rinne totesi.

Vasemmistoliiton esitys ylittäisi Rinteen mukaan budjetin kehyksen, mihin hallitus ei ole halunnut ryhtyä.

Kritiikistään huolimatta Rinne kiitteli oppositiopuolueita pääosin hyvin tehdystä työstä vaihtoehtobudjettien laadinnassa.