Mistä on kyse?

Tiistain kokouksessa käydyn keskustelun kuluessa Pekka Heikkinen (kesk.) ilmoitti, että kunnanhallitus merkitsee saaneensa pyydetyt selitykset määräaikaan mennessä valtuustotyöskentelystä poisjättäytyneiltä kahdeltatoista vasemmistoliiton ja perussuomalaisten valtuutetulta.

Kunnanhallitus totesi, ettei asia vaadi enempiä toimenpiteitä ja asia voidaan jättää sillensä, koska valtuutetut ovat palanneet valtuustotyöskentelyyn. Marja-Leena Korhonen (kesk.) kannatti Pekka Heikkisen ehdotusta, jonka kunnanhallitus hyväksyi.

Osmo Polvinen (vas.), Reija Heikkinen (vas.) ja Ari Korhonen (ps.) olivat esteellisiä, eivätkä osallistuneet asian käsittelyyn.

Sotkamon perussuomalaisten sekä vasemmistoliiton valtuustoryhmät ilmoittivat kirjallisesti 12. lokakuuta, etteivät aio toistaiseksi osallistua työskentelyyn kunnanvaltuustossa. Valtuutetut palasivat valtuustotyöskentelyyn osallistumalla 28. lokuuta pidettyyn kunnanvaltuuston kokoukseen, ja boikotti jäi yhden kokouksen mittaiseksi.