Ehdotukset koottuna

> Kaikki ministeriöiden ehdotukset on koottu valtiovarainministeriön sivuille

Hallitus käy läpi nyt julkistetut ehdotukset kasvun ja työllisyyden parantamiseksi samalla kun se kokoontuu maanantaina neuvottelemaan budjetin täydennyksistä.

Tällaisia luovia ehdotuksia ministeriöt keksivät. Käytännössä rahaa ehdotusten toteuttamiseen löytyy joko säästämällä tai hankkimalla lisätuloja muualta.

LVM myy laivan ja korjaa väyliä

Liikenne- ja viestintäministeriö ratkaisee rahapulan ehdottamalla rakenteilla olevan jäänmurtajan myyntiä Arctia Shipping Oy:lle 100 miljoonalla eurolla.

Samalla leikattaisiin joukkoliikennetukea 4,7 miljoonaa euroa.

Muun muassa näillä vähennyksillä saataisiin katettua 50 miljoonan euron lisämäärärahan tarve.

Vapautuva raha, siis noin 50 miljoonaa käytettäisiin perusväylien korjauksiin ja 20 miljoonaa muihin hankkeisiin kuten uusiin ratoihin.

Liikenneministeri Paula Risikko (kok.) ehti jo iloita, että valtiovarainministeriö on kannanotossaan lupaillut perusväylänpitoon 10 miljoonaa euroa lisää vuodelle 2015.

Laajakaistahankkeille LVM laittaisi 5,5 miljoonaa euroa.

Kaikki siis käytännössä laivamyynnistä saatuja rahoja.

Asuntoministeri löytää rahaa rahastoista

Asuntoministeri Piia Viitanen (sd.) esittää omassa vastauksessaan kasvun ja työllisyyyden parantamiseksi 50 miljoonan euron lisämäärärahaa, käytännössä kerrostalojen perusparannuksiin. Viitasen ehdotus ei nostaisi valtion budjettimenoja, koska rahat otettaisiin valtion asuntorahastosta.

STM nostaisi talouden nousuun viina- ja tupakkaveron korotuksilla

Sosiaali- ja terveysministeriö näkee mahdollisuuden kasvattaa valtion kassaa pitkällä aika välillä nostamalla viina- ja tupakkaveroa.

STM purkaisi myös hallinnonalaansa liittyvää turhaa byrokratiaa kokoamalla valvovia virastoja yhden katon alle.

Tuore ympäristöministeri hakisi kasvua cleantechilla

Ministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) esittää julkisia hankintoja vauhdittamaan suomalaisen ympäristöteknologia-alan kasvua. Laasonen varaisi Cleantechille miljoona euroa.

Lisäksi hän edistäisi jätteiden hyödyntämistä lainsäädäntömuutoksin ja vähentäsi lupamenettelyihin liittyvää byrokratiaa.

Jotain kasvua ja työllisyyttä edistävän toiminnan löytämisen vaikeudesta kertoo se että oikeusmisnisteri Anna-Maja Henriksson (r.) kertoo vastauskirjeessään "ettei oikeusmnisteriöllä ole edellytyksiä ehdottaa uusia toimenpiteitä tilanteeseen vastaamiseksi." Tilanteella Henriksson viittaa taloudellisen toimintaympäristön heikkoon kehitykseen.

Työ- ja elinkeinoministeriön työllisyys- ja kasvuehdotuksia ei ollut illalla ilmestynyt valtiovarainministeriön nettisivuille, jossa muiden ministeriöiden ehdotukset ovat.