Kokoomuksen puoluesihteeri Minna Arve uskoo, että Suomen taloudelliset ongelmat ovat vaikuttaneet puolueen suosion hiipumiseen.
– Kokoomus on perinteisesti ollut puolue, johon on luotettu valtion talouden hoitajana. Uskoisin, että osittain luottoluokituksen lasku Standard & Poor'sin osalta on vaikuttanut ihmisten mielissä, Arve sanoi keskiviikkona Yle Radio 1:n Ykkösaamussa.
Arven mukaan kaikkien puolueiden on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota asioihin, jotka ovat luottoluokituksen laskun taustalla:
– Miten pystymme luomaan Suomeen lisää työpaikkoja ihmisille, miten saamme viennin vetämään, millä tavoin pystytään ostovoimaa lisäämään, Arve luetteli.
Kokoomuksen kannatus on keikkunut pitkin vuotta 20 prosentin molemmin puolin, mutta elokuusta lähtien suosio on mennyt alaspäin. Samaan aikaan puolueen julkisesta kuvasta on tullut ylimielisempi kuin kertaakaan 2000-luvulla. TNS Gallupin kyselyssä tänä syksynä 60 prosenttia vastanneista piti kokoomusta ylimielisenä.
– Se on asia, johon meidän oikeasti pitää pystyä kiinnittämään huomiota. Maine varmaan tulee aina tietyllä tavalla ansaitusti, toki se kertyy ajan mittaan ja muodostuu pitkälti julkisuuskuvan kautta. Ainoa tapa korjata on ajan kanssa ja tekojen kautta, Arve totesi Ykkösaamussa ja korosti jokaisen vastaavan omista sanomisistaan.