Poliisi epäilee, että Rautavaaran onnettomuusautoa ajanut nainen törmäsi linja-autoon tahallaan. Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) kirjoittaa blogissaan, että onnettomuus muistuttaa perheiden tukemisen välttämättömyydestä, mutta myös liikenneturvallisuuden parantamisen merkityksestä.
– Jokainen perhesurma on liikaa. Tavoitteena tulee olla niiden estäminen ennalta tarjoamalla perheille riittävästi tukea jo ennen asioiden kriisiytymistä, Räsänen kirjoittaa.
Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä päätti huhtikuussa toimista, joilla pyritään ehkäisemään perhe- ja lapsisurmia. Räsäsen mukaan vireillä on useita lainsäädännön muutoshankkeita, joilla parannetaan viranomaisten välistä tiedonvaihtoa.
Sosiaalihuoltolakiin on tulossa viranomaisille mahdollisuus ilmoittaa oma-aloitteisesti poliisille perustellusta epäilystä tai vakavasta huolenaiheesta koskien asiakasta. Lapsen henkeen ja terveyteen kohdistuneen rikoksen havainneelle säädetään velvollisuus ilmoittaa suoraan poliisille.
– Perheen sisäisiin vakaviin ongelmiin puuttuminen on vaikeaa, mutta yhteiskunnan velvollisuus on tehdä voitavansa, jotta erityisesti lapsia voitaisiin suojella väkivallalta, Räsänen kirjoittaa.
Viime vuonna liikenteessä kuoli 258
Vuonna 2013 liikenteessä kuoli 258 henkeä, mikä oli neljä henkeä enemmän kuin edellisvuonna. Räsänen kuitenkin huomauttaa, että pitkällä aikavälillä liikennekuolemien määrä on laskenut. Vuonna 2000 liikenteessä menehtyi lähes 450 henkeä.
– Siitä huolimatta emme tule saavuttamaan asetettuja tavoitteita. Jokainen ihmishengen menetys liikenteessä on liikaa, Räsänen kertoo.
Hän peräänkuuluttaa teiden kunnosta huolehtimista ja poliisin liikenteenvalvonnan tason säilyttämistä vähintään nykyisellään. Räsäsen mielestä tärkeässä asemassa ovat myös sosiaali- ja terveyspalvelut.
Tilastojen mukaan noin 34 % liikennekuolemista johtui joko sairauskohtauksesta tai itsemurhasta vuonna 2012.