Mistä on kyse?
Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkoi tänään. Äänioikeus on 3,3 miljoonalla yli 16-vuotiaalla suomalaisella. Äänestämisestä pyritään tekemään nyt mahdollisimman helppoa tuomalla äänestyskopit kauppakeskuksiin. Helsingin Narinkkatorille pystytetyissä konteissa kävi äänestämässä tänään lähinnä niitä, jotka ovat äänestäneet ennenkin.
– Se kuuluu velvollisuuteen, kun on seurakunnan jäsen, sanoo helsinkiläinen Elvi Pietilä.
Neljä vuotta sitten kirkkovaaleissa äänestysprosentti jäi 17:ään. Prosentin toivotaan nyt nousevan, ja myös niiden äänestävän, jotka eivät aiemmin ole antaneet ääntään.
– Tällä hetkellä kirkossa kaikkien ääni ei kuulu. Jotta kirkko olisi sellainen kuin kirkon jäsenet laajasti haluavat, niin nyt on se kohta, jossa voi vaikuttaa. Nyt on se kohta, jossa voi sanoa oman arvonäkemyksensä, toiveensa siitä minkälaista toimintaa kirkolta odottaa, sanoo seurakuntavaalien projektipäällikkö Mari Leppänen.
Väki pakenee kirkosta – "väärä johtopäätös"
Sisäministeri Päivi Räsäsen puheista ymmärrettiin viikonloppuna virheellisesti, että Kristillisdemokraatit lähtisi hallituksesta mikäli kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista etenisi. Räsänen ehätti korjaamaan, että hallituskysymyksestä ei ole kyse. Kirkosta eroamisessa tehtiin silti sen jälkeen tämän vuoden ennätys, kun lähes tuhat henkilöä erosi eilen. Ennusteiden mukaan tänään eronnee lähes pari tuhatta lisää. Vaaleissa kirkkoon voisi vaikuttaa sisältä päin.
– Esimerkiksi tasa-arvoisesta avioliittolaista eivät päätä papit tai piispat, vaan siitä päätetään kirkossa demokraattisesti. Ne ihmiset, jotka nyt valitaan, valitsevat kirkolliskokousedustajat, jotka ne päätökset tekevät. Sillä tavalla seurakuntavaalit ovat monessa mielessä myös arvovaalit, Leppänen sanoo.
Leppänen pitääkin kirkosta eroamista Räsäsen kannanottojen takia vääränä johtopäätöksenä.
– Kyllä mä sanoisin, että se on ehdottomasti väärä johtopäätös, koska Kristillisdemokraattien puheenjohtajalla on omat mielipiteensä, mutta seurakuntavaaleissa vaikuttavat kaikki kirkon jäsenet. Ja KD ei seurakuntavaaleisa juuri puolueena näy. Muiden puolueiden listoja on paljonkin, mutta KD:n listoja ei ole.
Varsinainen vaalipäivä on ensi viikon sunnuntai.
Korjattu klo 18.40: Sisäministeri Päivi Räsänen ei ole sanonut, että Kristillisdemokraatit lähtee hallituksesta, jos kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista etenee, vaan että asia on eduskunnan käsissä.