Keskustan entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen julkisti alkuviikolla kirjan_ Väyrysen valtakunta_, joka käsittelee suomalaista politiikkaa 1980-luvulla. Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk.) kommentoi kirjaa Yle Radio Suomen Ajantasassa.
Korhosen kirjassa on Väyrysen mukaan totuuden yksi puoli. Väyrynen korostaa, että 80-luvulla elettiin sosialidemokraattien hegemoniakautta.
– Vuoden 1987 eduskuntavaalien tuloksen vastaisesti sosialidemokraattien johdolla runnottiin maahan sinipunahallitus vastoin kokoomuksen johdon tahtoa. Tällä varmistettiin Mauno Koiviston jatkokausi tasavallan presidenttinä, sanoo Paavo Väyrynen.
Palautuivatko välit Koiviston kanssa, kysyttiin Ajantasassa.
Väyrynen naurahtaa, että Koivisto kyllä otti puhelimitse yhteyttä vuonna 2008.
– Hän kiitteli minua ulkopoliittisista lausunnoistani, kun olin puolustanut Paasikiven linjaa.
– Se oli sitä aikaa, jolloin ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) tulkitsi väärin Georgian sotaa. Ja sen pohjalta sitten esitti lausuntoja, jotka tähtäsivät siihen, että Suomen pitäisi liittyä Natoon, sanoo Väyrynen.