Euroopan parlamentin varapuhemies, keskustan europarlamentaarikko Olli Rehn ja rahoituksen professori Vesa Puttonen Aalto-yliopistosta arvioivat Ylen Radio 1:n Ykkösaamussa pankkien stressitestien tuloksia.
Euroopan keskuspankki EKP julkaisee pankkitestien tulokset ylihuomenna. Euroalueella on testattu 130 pankkia, ja mukana on myös kolme suomalaista.
Puttosen mukaan stressitestien tulos ei voi olla sellainen, että kaikki pankit selviävät täysin kuivin jaloin, koska silloin testien uskottavuus menisi.
– Eikä se voi myöskään tulla tulokseen, että kaikki pankit tarvitsevat hyvin paljon pääomia, koska silloin taas uskottavuus koko pankkijärjestelmästä menisi, Puttonen sanoi.
Puttonen uskoo, että jotain testeistä löytyy, sillä pankeilla ei voi mennä ratkaisevasti paremmin kuin niillä mailla, missä ne toimivat. Esimerkeiksi hän nostaa Kyproksen, Kreikan ja Espanjan.
Euroalueen yhtenäinen linja?
Varman toimitusjohtaja Risto Murto sanoi keskiviikkona A-studion haastattelussa, että Suomen talouskasvu edellyttää ratkaisujen tekemistä euroalueen tasolla.
Rehnin mukaan euroalueen yhtenäinen talouspolitiikka ei tällä hetkellä ole riittävän vahva ja riittävän selkeä.
– Italian ja Ranskan tulisi toteuttaa sellaisia rakenteellisia uudistuksia työmarkkinoilla ja yritysten kilpailukyvyn vahvistamiseksi, jotka parantavat investointien, kasvun ja työpaikkojen luomisen edellytyksiä. Vastaavasti Saksan kannattaisi lisätä julkista investointia, mikä hyödyttäisi sekä Saksan, että koko euroalueen taloutta, Rehn sanoi.
Kolmas, ja hyvin tärkeä tekijä, on EKP.
– Sen pitäisi mennä elvyttävässä rahapolitiikassa niin pitkälle kuin sielu sietää, jotta kyetään tämä deflaatiovaara estämään ja pelastamaan Euroopan talouden käynnissä oleva elpyminen.
Viime aikoina on kuitenkin seurattu Saksan ja Ranskan kiistelyä talousasioista.
– Ranskalla on erilainen filosofinen suhtautuminen. Kysymys on taloudesta, politiikasta ja talouspolitiikasta. On erilaisia linjavetoja. Kai nyt pitkällä aikavälillä on selvää se, ettei voi elää velaksi pelkästään, Puttonen sanoi.
Kenen vastuu?
Puttosen mukaan EKP:n pitäisi tehdä kaikki, mihin se pystyy.
– Kaikki katseet kääntyvät Euroopan keskuspankkiin ja odotetaan, että sieltä tulee paljon elvytystä. Voisin kuvitella, että he eivät ole lähteneet siihen mielellään, mutta he ovat joutuneet tekemään sen, koska poliittisesti maat eivät ole pystyneet tekemään sellaisia päätöksiä, mitä olisi pitänyt tehdä, sanoo Puttonen.
Puttosen mielestä poliittinen elvyttäminen olisi nyt tärkeää. Viime aikoina monessa maassa poliittinen paine on poistunut, eli markkinapainetta päätösten tekoon ei ole.
– Se johtaa siihen taas, koska poliittisesti ne päätökset on vaikeita, koska pitää alkaa säästämään, niin totta kai niitä mieluummin olisi tekemättä, Puttonen totesi.
Rehnin mukaan EKP kokee joutuvansa kantamaan liian ison vastuun tässä tilanteessa, kun jäsenmaat eivät hoida omaa leiviskäänsä. Hän pitää kolmikantamallia – Italia ja Ranska, sekä Saksa ja EKP toimivana mallina elvyttävän talouspolitiikan toteuttamiseen.
– Myös sen takia, että EKP voisi silloin luottaa siihen, että rahapolitiikka todella kanavoituu reaalitalouteen ja vaikuttaa niin kuin sen pitäisi vaikuttaa. Se edellyttää Italiassa ja Ranskassa varsinkin rakenteellisia uudistuksia, jotta myöskin rahapolitiikan vaikutus tuntuu kunnolla, Rehn sanoi.
Rehn toteaa, että Euroopan komission merkitys kasvaa, kun maat – kuten Saksa ja Ranska – ovat eri linjoilla.
– Komission pitää pystyä löytämään sellainen linja ja tekemään sellaisia aloitteita, mikä saa nämä kaksi maata ja myöskin muut maat taakse.
Viennin merkitys
Puttonen ja Rehn ovat samaa mieltä siitä, että Suomella on paljon omin voimin tehtävissä ja tekemistä.
– En usko, että velkaelvytys auttaa tilanteessa, jossa Suomi on ollut finanssipoliittisesti yksi kaikkein elvyttävimpiä maita viimeisen neljän vuoden aikana. Mistä huolimatta Suomen talous on ollut useamman vuoden jo taantumassa, Rehn totesi.
Rehnin mukaan avainkysymys on se, miten Nokian romahduksen ja muiden teollisuuden rakenneongelmien tilanteessa kyetään parantamaan Suomen viennin kilpailukykyä. Huomioiden erityisesti sen, että muualla Euroopassa talouden aktiviteetti on palautunut taantumaa edeltävälle tasolle.
– Suomessa vienti on 20 prosenttia alle vuoden 2008 tason, sanoi Rehn.
Rehnin mukaan Suomessa tarvitaan palkkamalttia ja uudistuksia työmarkkinoilla.
– Sitä kautta meidän tulee kyetä parantamaan vientivetoisen talousstrategian edellytyksiä, Rehn summaa.
Venäjän uhka?
Rehn näkee Venäjän Suomelle haasteena ja mahdollisuutena. Tällä hetkellä tilanne Euroopan ja Venäjän välisissä suhteissa on vaikea.
– Tilanteessa, jossa Venäjä ryhtyi asevoimin siirtelemään Euroopassa, ei ollut kovin paljon vaihtoehtoja eli Euroopan unioni joutui silloin reagoimaan.
Rehnin mukaan talouspakotteiden ja vastapakotteiden kierre voidaan päästä eroon, kunhan Venäjä ryhtyy irtautumaan voimapolitiikasta ja sitoutuu vahvasti rauhansuunnitelman toteuttamiseen.
Puttonen pitää professorien Bengt Holmströmin, Sixten Korkmanin ja Matti Pohjolan viime keväänä julkaisemaa Suomen taloutta koskevaa raporttia erinomaisena ja edelleen ajankohtaisena.
– Siellä se keskeinen ydin on se, että Suomesta puuttuu kasvun idea, Puttonen totesi.
– Kasvun ainoa idea mikä oli, oli Venäjä. Ja nyt Venäjä on todella osoittanut riskisyytensä. Tässä synkkyyden keskellä, missä se ainoa valopilkku oli Venäjä, niin nyt sekin on himmennyt.