Venäjälle menosta on puhuttiin ja puhistiin F1-piireissä aina siihen asti kunnes kisa lopulta oli edessä. Maailmanpoliittisesti ajoitus ei tietenkään ollut monien mielestä herkullisin, mutta niin vain kisa ajettiin.

Peruuttamista ei missään vaiheessa edes harkittu. Mikään ei hetkauta Bernie Ecclestonen sirkusta. Venäjän GP:n toteutuminen on hyvä esimerkki siitä, että vain F1, ja vain F1, merkitsee. Ecclestone on 83-vuotisilla kilometreillään oppinut periksi antamattomuuden lisäksi sen, että kun vaan tekee ja jyrää niin lopulta kaikki ovat tyytyväisiä.

Niin kävi myös Sotshissa. Järjestelyt toimivat ja kuljettajat ylistivät tunnelmaa ja rataa. Se on kieltämättä paitsi hieno myös profiililtaan mielenkiintoinen. Erityisesti kaarre numero kolme, pitkään vasemmalla kääntyvä mutka oli kuljettajille mieluisen haastava. Se oli jopa televisiokuvissa vauhdikkaan näköinen kohta, joka toi F1-auton nopeuden ja ominaisuudet hyvin esiin.

Presidentti Vladimir Putin otti tilanteesta kaiken irti. PR-kikkana Formula 1-kilpailu ei ole sieltä halvimmasta päästä, mutta äärimmäisen tehokas media kun siihen on budjettia. On hyvin harvinaista, että valtion päämies on jakamassa palkintoja ja vielä kaksin kappalein. Entäpä tapaamassa kuljettajia heidän valmistautuessaan palkintoseremoniaan. Eipä ole Ecclestoneakaan takahuoneessa aiemmin nähty. Putin osasi pyytää oikeat asiat ja Ecclestone veti oikeista naruista miellyttääkseen uutta liikekumppaniaan.

Maailmanpolitiikka sikseen. Keskitytään autourheiluun. Venäjä on poikkeus. Juuri missään ns. uusien maiden kilpailussa yleisö ei ollut heti alusta asti näin fanaatista saatikka sitten paikan päällä näin runsain määrin. Oli viisas teko jättää ensimmäisenä vuonna istumapaikkojen määrä alle 60 000:een. Niukkuus, täydet katsomot, lisäävät haluttavuutta jatkossa.

Yleisön innokkuuteen vaikutti ilman muuta Daniil Kvjat, joka paikallissankarina toi venäläisiin juuri sopivasti tunnetta. Se myös välittyi ulkopuolisille. Oman kuljettajan puuttuminen on iso aukko Bahrainin, Abu Dhabin tai vaikkapa Kiinan kaltaisten kisojen tunnelmassa.

Venäjällä onkin ehkä paras maaperä kilpa-autoilukulttuurin luomiseen, kun verrataan tilannetta vaikkapa Intiaan, Etelä-Koreaan tai Arabimaihin. Yksi syy tähän voisi olla se, että venäläiset ovat hengeltään autoilukansaa ja historialtaan ennen kaikkea urheilukansaa enemmän eurooppalaisella tavalla kuin muut uudet kisaisännät. Kynnys autourheilun aloittamiseen on suhteellisen matala. Uuden karheita, suunnittelijaguru Hermann Tilken ratojakin on Venäjällä ainakin puolisen kymmentä.

Presidentti Putin ja tämän lähipiiri tunnetaan innokkaana autourheilufanina. Osittain kylmän kaupallisesti media-arvo tuntien, mutta joukossa on myös aktiivisia kilpa-autoilijoita, kuten Rotenbergin perhe. Se tunnetusti vetää tärkeimmistä langoista, kun autourheilua kehitetään valtakunnan tasolla.

Venäläisillä on puolellaan yksi merkittävä etu: naapurimaa Suomi, yksi maailman johtavista autourheilubrändeistä. Siksi Mika Salo on otettu Venäjän autourheiluliiton ja päärahoittaja SMP-pankin konsultiksi, kun lahjakkaita kuljettajalupauksia sijoitellaan eri sarjoihin. Myös Koiranen GP-talli on kuvassa mukana. Tallin hallinnoimaan uuteen junioreiden Pohjois-Euroopan F4-sarjaan tulee ensi kaudella mukaan reilusti yli kymmenen venäläiskuljettajaa. Sarjan pääsponsorina toimii samainen SMP. Ei pidä myöskään unohtaa, että jo usean vuoden ajan kartingin SM-sarjassa lukuisat itänaapurin kuljettajalupaukset ovat hakeneet oppia radoiltamme ja varikoiltamme. Suomi toimii tärkeänä siltana autourheilun maailmanmarkkinoille.

Useita lahjakkaita kuljettajia on liikkeellä kovatasoisissa sarjoissa, mutta aivan timanttia – Daniil Kvjatia lukuun ottamatta – ei vielä ole kuitenkaan löytynyt. Nykyään Saksan vakioautosarjassa, DTM:ssä, ajava entisestä F1-kuljettajasta Vitali Petrovista odotettiin sellaista, olihan hän”valittu mies”, jota Putinkin tuki. Mutta vikaan näyttää menneen.

Tässä yhteydessä on muistettava, että Kvjat on noussut ensimmäiseksi varsinaiseksi tähdeksi mahtavan venäläiskoneiston ulkopuolelta. Niin kuin monen muunkin, myös tämän pelin voitti Red Bull, joka on kouluttanut ja uskonut nuorukaiseen. Ensi kaudella Kviat nousee voittajakastiin, kun hän korvaa Sebastian Vettelin Red Bull Racingilla ja siirtyy Daniel Ricciardon tallikaveriksi.

Tähän asti näyttävin venäläisaskel autourheilun maailmankartalle on nyt joka tapauksessa otettu eikä se monien odotuksista huolimatta näytä jättäneen pahoja haavoja, päinvastoin. Kisahan oli onnistunut siinä missä mikä tahansa uusi F1-kilpailu. Urheilullisesti Venäjän GP oli tosin tylsähkö läpihuutojuttu, mutta eiköhän dramatiikkaa saada jatkossa, kun Pirelli löytää nopeammin kuluvat rengasseokset Sochi Autodromin erikoiselle asvaltille.

Sotshin kilpailu osoitti, ettei Venäjää pidä autourheilumarkkinoilla aliarvioida. Pelkkä onnistunut F1-kisa ei kuitenkaan riitä. Venäjän tie lajin huippumaaksi on vielä pitkä. Sen onnistumiseen tarvitaan kulttuuri. Samanlainen kuin Englannissa, Italiassa, Ranskassa tai Saksassa on.

Autourheilussa raha ja valta ratkaisee paljon, mutta aitoa kulttuuria ja sen kehittymiseen vaadittavaa aikaa ei voi ostaa eikä sen kehitystä hallita.

Se joko syntyy tai ei.

Jukka Mildh