Tapa, jolla tarkastelemme maailmaa ja sen ilmiöitä vaikuttaa suoraan siihen, miten maailma meille ilmenee. Toisille rajoitukset ja esteet luovat turvallisuudentunnetta, jolloin elämä ilmenee lähinnä sen kautta, mitä ei voi tehdä.
Näkökulman ja asenteen voi kuitenkin valita myös niin, että keskittyy omiin mahdollisuuksiinsa.
**Voin nähdä itseni **huonosti menestyneenä ja taloudellisesti juuri ja juuri toimeentulevana kuvataiteilijana, joka ei ole taidepiirien glamouria pääsyt näkemäänkään. Näin ajatellessani olen kuitenkin myös ennakolta määritellyt sen, että menestyminen elämässä on yhtä kuin menestyminen taloudellisesti.
Ja koska minulla ei ole paljoa rahaa, voin kokea itseni jatkuvasti jollain perustavalla tavalla epäonnistuneeksi.
Tämä näkemys ei kuitenkaan vastaa omaa kokemustani elämästäni. Päinvastoin.
Minusta tuntuu, että olen saanut kaiken ja että elän ylenpalttisuuden keskellä, jota en voi kuin ihmetellä. Koen itseni etuoikeutetuksi, koska minun on mahdollista käyttää aikaani taiteen tekemiseen pelkästä hengissäselviämisestä huolehtimisen sijaan. Monesti käsityksiämmesiitä, mikä olisi mielekäs tapa elää määrittää mielikuvatodellisuus, joka ammentaa paljolti mainos- ja Hollywood-elokuvatodellisuudesta. Meillä on käsitys jonkinlaisesta supertodellisuudesta, johon verrattuna normaali elämä vaikuttaa toistuvasti pelkältä pettymykseltä.
Vika ei ole mainoksissa ja elokuvissa vaan siinä, että arvostamme mielikuvatodellisuutta enemmän kuin tätä tässä hetkessä ilmenevää todellisuuttamme. Tosielämässä ei ole taustamusiikkia eikä sopivaa kuvan rajausta. Elämän kaikki puolet kulkevat väistämättä mukana myös spektaakkeleiksi tarkoitetuissa hetkissä.
Massiiviset odotukset rajaavat näkökenttämme ulkopuolelle valtavan määrän asioita. Näkemättä jää kaikki se, mikä ei vastaa ennakko-odotuksiamme tai mikä on supertodellisuuteen verrattuna liian vähäpätöistä.
Minulle itselleni tuottaa kerta toisensa jälkeen mieletöntä riemua katsella pyöräillessäni, kuinka oksat ja lehvästöt vyöryvät ylitseni ja kuinka aurinko siivilöityy niin upeilla tavalla ruskan sävyissä tanssivien lehtien läpi.
Tuntuu mahtavalta, kun ilmavirta hivelee kasvoja alamäkeen laskiessa ja kuinka pyörällä liikkuminen tuntuu niin vaivattomalle, että se tuottaa valtavaa vapauden riemua.
Aurinkoisena päivänä vaahteroiden reunustamaa tietä pyöräillessäni voisin myös keskittyä vain harmittelemaan, ettei minulla ole varaa pitää autoa ja kirota sitä, kun näin syksyllä sormet jäätyvät hanskoista huolimatta.
Jos minulla olisi auto nauttisin erilaisista asioista, mutta koska minulla ei ole rahaa siihen, miksi en iloitsisi siitä, että pystyn liikkumaan polkupyörällä?
Katariina Katla
Kirjoittaja on lahtelainen kuvataiteilija ja Yle Lahden kolumnisti.