Keskustan eduskuntaryhmä on valmis keskustelemaan yhden sen edustajapaikan vaihtamisesta maa- ja metsätalousvaliokunnasta muuhun valiokuntaan.

Maatalousvaliokunta on nyt oppositioenemmistöinen äänin 9-8. Eduskunnan lainsäädäntötyön sujumisen kannalta puhemiesneuvosto haluaisi kääntää Vihreiden hallituksesta lähdön jälkeen maatalousvaliokunnan jälleen hallitusenemmistöiseksi.

- Jos sopiva vaihto löytyy, esimerkiksi maatalousvaliokunnan paikka - valtiovarainvaliokunnan paikka, niin kyllä tällaista keskustelua voidaan käydä, sanoo keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen.

Valtiovarainvaliokuntaa pidetään yhtenä eduskunnan arvostetuimmista valiokunnista, etenkin nyt vaalikauden lopussa, kun syksyllä keskitytään eduskunnassa budjettiesityksen käsittelyyn.

Valiokuntamuutos on yksi eduskunnan puhemiesneuvoston ohjeista vaalikauden lopun eduskuntatyöhön. Muita toimia ovat äänestysten keskittäminen ensisijaisesti perjantaille sekä ulkomaanmatkojen matkalupien myöntäminen samanaikaisesti vain yhtä suurelle määrälle hallitus- ja oppositiopuolueiden edustajia.

Jos tilanne kärjistyy, ääritapauksessa eduskunta voi puhemiesneuvoston ehdotuksesta äänestää jonkun valiokunnan kokoonpanon kokonaan uudelleen.

Puhemies: Niukempikin enemmistöhallitus on enemmistöhallitus

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) muistuttaa, että niukempikin enemmistöhallitus on enemmistöhallitus.

- Kyllä parlamentarismin kannalta on aika tärkeää se, että myös kapeampipohjaisen enemmistöhallituksen pitää pystyä toimimaan, arvioi Heinäluoma.

- Päätöksiä pitää syntyä myös, vaikka enemmistö olisi niukempi. Ei maa voi jäädä sitä odottamaan, että syntyy joku muu raja kuin tämä sadan kansanedustajan raja on.

Hallituspuolueilla on Vihreiden lähdön jälkeen 102 edustajaa eduskunnassa, oppositiopuolueilla 98.

Tilapäisiä enemmistöjä ei yleensä käytetä hyväksi valiokunnissa

Yleinen käytäntö eduskunnassa on ollut, että tilapäisiä enemmistöjä ei valiokuntaäänestyksissä käytetä hyväksi. Täysistunnon ja suuren valiokunnan äänestyksissä vakiintunut enemmistö, käytännössä enemmistöhallituksen kansanedustajat, pystyvät muuttamaan valiokuntapäätöksen jälleen hallituksen tarkoittamaksi.

Keskustan mielestä puhemiesneuvoston ohjeissa on sekä parlamentarismin toiminnan varmistamista että myös hallituksen pystyssä pitämistä.

- Nyt on vain kerrattu, että millä pelisäännöillä eduskunta toimii. Ja se toimii Suomen perustuslain ja eduskunnan työjärjestyksen mukaan, kiteyttää Tiilikainen.

Keskusta on siis valmis maatalousvaliokunnan paikan vaihtoon jonkun hallituspuolueen kanssa eduskuntatyön sujuvuuden varmistamiseksi. Mutta täysistuntojen äänestyksissä hallituksen on turha odottaa armoa keskustan mielestä huonoille lakiesityksille tai budjettipäätöksille.

- Ei keskusta mihinkään hallituksen kainalosauvaksi voi lähteä, muistuttaa Tiilikainen.

- Hallitus sitten pysyy pystyssä tai ei pysy pystyssä.