Oppositiojohtaja Juha Sipilä (kesk.) ihmettelee ulkoministeriön virkamiesten Nato-pohdiskelua.

– Nato-kohta on irrallinen käytännössä yksi lause. Ei pohdita, mitä tarkoittaa sotilalllisesta liittoutumattomuudesta luopuminen. Ei se käy pohjapaperiksi hallitusneuvotteluihin, sanoo Sipilä.

Ulkoministeriön virkamiehet arvioivat hallitusneuvottelujen pohjaksi tekemässään taustapaperissa, että "Nato-jäsenyys selkiyttäisi monin tavoin Suomen asemaa". Eilen julkisuuteen Twitterin kautta putkahtanut paperi on herättänyt hämmennystä.

Natosta kansanäänestys

Millainen kirjaus pitäisi tulevassa hallitusohjelmassa olla Natosta, jos olette siellä mukana sitä sorvaamasssa? 

– Minusta siellä ei tarvitse olla mitään kirjausta. Kansallinen liikkumavara täytyy säilyttää. Itse en näe tällä hetkellä mitään syytä luopua liittoutumattomuudesta, sanoo Sipilä.

Sipilän mielestä tilanteen pitäisi muuttua aika paljon, jos tähän johtopäätökseen tultaisiin.

– Se vaatisi kansanäänestyksen, sanoi keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä. 

Papereita maailmassa riittää

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) muistuttaa, että hallitusohjelmaa laadittaessa oli viimeksi tuhansia liuskoja erilaisia taustapapereita. Virkamiesten tekstit ovat vain mukana joukossa.

– Poliitikkojen ja puolueiden on päätettävä, mihin suuntaan mennään ja sitten virkamiehiltä pyydetään kommentteja. Tässä ei ole mistään suuremmasta asiasta kysymys, sanoo ulkoministeri Tuomioja.

Löyhä paperi ei riitä perusteluksi

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Timo Soini (ps.) vaatii edelleen laajaa selvitystä Natosta. 

– Vastuullinen puoluejohtaja ei ryhdy tekemään päätelmiä Natosta tällaisten löyhien papereiden perusteella, Soini sanoo.

Perussuomalaisten puheenjohtajan mielestä epämääräiset paperit vain sotkevat asioita.