Mistä on kyse?
Iitin kunnanvaltuusto päätti maanantaina tiukan äänestyksen jälkeen hylätä Lahden seudun kuuden kunnan liitoksen. Päätös syntyi lopulta äänin 13-14. Valtuuston puheenjohtaja Esa Lehtinen (sd) sanoi pian kokouksen jälkeen, että kielteinen päätös oli henkilökohtainen pettymys.
– Mutta on tässä 34 vuoden aikana kokenut muitakin pettymyksiä valtuustossa. Nyt tilanne on vaikea, koska yhteen suuntaan portit ovat kiinni, kuvaili Lehtinen pian äänestystuloksen selvittyä.
Kuuden kunnan suur-Lahti ei siis kelvannut, mutta läheisempi yhteistyö varsinkin Nastolan kanssa olisi ollut iittiläisten mieleen. Kahdella kunnalla on yhteinen perusturvalautakunta, joka tullaan Lehtisen mukaan todennäköisesti purkamaan ensi vuoden aikana.
Keskustan valtuutettu Olli Pasila äänesti liitosta vastaan. Hän muistuttaa kuitenkin, että Iitin kannalta kyse on monimutkaisesta kokonaisuusesta, johon liittyy myös maakunnan vaihtaminen. Iitti on pyytänyt, että se voisi jatkossa olla osa Päijät-Hämettä eikä Kymenlaaksoa. Omaa kielteistä kantaansa hän perustelee taloudella.
– Kuuden kunnan liitos on savijaloille rakennettu. Olen kuitenkin edelleen avoin yhteistyölle Päijät-Hämeen suuntaan, sanoo Pasila.
Keskustalaiset tekivät kokouksessa ponsiesityksen, jonka mukaan yhteistyötä Päijät-Hämeen suuntaan tulisi jatkaa. Pasilan mukaan sosiaali- ja terveyspalveluissa yhteistyötä voisi tehdä esimerkiksi Heinolan, Orimattilan sekä Asikkalan kanssa.
Jos kuntaliitos jakoi valtuutettujen mielipiteet, olivat tunnelmat hämmentyneitä myös kuntalaisten keskuudessa. Iittiläinen Johanna Välimetsä pohtii, että kielteisestä päätöksestä huolimatta liitos voi olla tulevaisuudessa jopa pakollinen ja silloin liitoksen suunnasta ei ole varmuutta.
– Tosi kiva pysyä itsenäisenä, mutta jos olisi pitänyt liitos valita, niin sitten mieluiten Päijät-Hämeen suuntaan. Vaikea muodostaa mielipidettä, tämä on vaikea juttu, sanoo Välimetsä.
– Kouvolan suunta ei houkuttele, koska siellä on liitos jo toteutettu ja seutu on mennyt huonompaan suuntaan esimerkiksi työttömyyden suhteen. Pienemmistä kunnista palvelut ovat kadonneet.