Erkki Tuomiojan kirja kuvaa 1990-luvun alun lamavuosia, jolloin SDP oli oppositiossa ja maassa oli Esko Ahon (kesk.) hallitus.
Ajat tuntuvat nykypäivän vinkkelistä kuitenkin tutuilta. Myös vuosina 1991–1994 kiisteltiin hallituksen talouslinjasta. Poliitikot miettivät, pitääkö elvyttää vai leikata. Myös ydinvoimaluvasta kiivailtiin, ja silloinkin SDP tuntui olevan jatkuvassa puheenjohtajakriisissä.
Puheenjohtajataistelu jakoi SDP:n leireiksi, kun johtomiehet vaihtuvat nopeasti 1990-luvun alussa. Tuomioja yritti estää Paavo Lipposen pääsyn puheenjohtajaksi, koska piti tätä liian oikeistolaisena.
Tätä suurempi urakka oli estää pitkään SDP:n puheenjohtajana ja pääministerinä toimineen Kalevi Sorsan pääsy presidentiksi Mauno Koiviston jälkeen. Tuomioja oli ensimmäisten joukossa houkuttelemassa Martti Ahtisaarta presidenttiehdokkaaksi. Mutta vastapuolellakin oli kova yritys.
– Käytävillä liikkuu myös Eero Heinäluoma, joka uhoaa Sorsan kampanjan vasta alkavan, kun hän tällä viikolla ryhtyy sitä SAK:n toimistosta käsin päätoimisesti vetämään, Tuomioja kirjoittaa kirjassaan_ Siinä syntyy vielä rumihia_.
Tuomioja tekee merkintöjä joka päivä
Tuomioja sivaltaa kirjassaan suorasanaisesti puoluetovereitaan ja toisia poliitikkoja. Liisa Jaakonsaarta (sd.) hän kuvaa laiskaksi, Satu Hassi (vihr.) on poliittinen naivisti, Esko Seppänen (vas.) on häikäilemätön opportunisti ja Seppo Kääriäinen korkkiruuvinkiero kepulainen.
Samaan aikaan poliitikot tekevät kuitenkin kauaskantoisia päätöksiä, joita ovat EU-jäsenyys, suora presidentinvaali ja presidentin valtaoikeuksien riisuminen. Lisäksi viides ydinvoimala estetään, hoidetaan pankkikriisiä ja tehdään budjettileikkauksia. Siinä sivussa kaatuu punapääoma, uudet valtion ponnistautuvat sosialismin raunioista ja Balkanilla soditaan.
Erkki Tuomioja kertoo kirjoittaneensa päivittäin merkintöjä vuodesta 1974 lähtien, yleensä saman päivän iltana. Motiivina on historian tutkimus, jota varten Tuomioja jätti viimeksi puumerkkinsä hallituksen pöytäkirjaan Venäjä-pakotteiden toimeenpanosta.