Mistä on kyse?

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.) ei ole huolissaan tulevista hallituksen luottamusäänestyksistä.

– Kyllä me tästä asiasta suoriudumme luultavasti aika jouhevasti.

Julkisuudessa on ollut spekulaatioita siitä, kuinka hallitus mahtaa selvitä opposition välikysymyksistä, kun sillä on vain niukka enemmistö. Etyjin puheenjohtaja Ilkka Kanerva sanoo, että niin hän kuin muutkin hallituspuolueiden jäsenet joutuvat miettimään matkojaan tarkasti.

– Kyllä tietysti kalenteria katsotaan myös tästä vinkkelistä, mutta on tietysti täysin selvää, että jos puhutaan Euroopassa sodan ja rauhan kysymyksistä, niin niitä asioita ei voi kauheasti siirrellä kotimaisten asioiden takia.

Välikysymyksiä on odotettavissa

Ilkka Kanerva uskoo, että oppositio tekee jäljellä olevalla kaudella muutaman välikysymyksen, jolla mitataan hallituksen luottamusta. Kanerva toivoo, että luottamusäänestyksissä otetaan käyttöön herrasmiessäännöt.

– Eduskunnassa on löydettävissä herrasmiesmäisesti päivät, jolloin äänestyksiä käydään. Tulee varmaan erikseen äänestyspäivät, ja niihin kasataan nämä olennaiset äänestykset.

Esimerkiksi Kanervalla itsellään on edessä Etyjin tehtävien vuoksi useita ulkomaanmatkoja. Matkat kuitenkin tehdään, mikäli ne sitä vaativat.

– Ei tämä ole ylivoimainen tehtävä. Hoidan nämä kansainväliset velvoitteeni täysimittaisesti, ja hoidan ne niin, että kotipesä pysyy järjestyksessä.

– Ei tässä voi pistää toista kylkeä toisen eteen, kyllä minä hoidan vastuuni niin Suomessa kuin ulkomailla, Ilkka Kanerva sanoo.

Tulitauko ei pidä

Kanerva sanoo, että hän pystyy hoitamaan Etyjin tehtäviä aika paljon myös Turusta käsin.

– Tänäänkin (maanantai) olen ollut melkein koko päivän puhelimessa näiden asioiden takia. Minulla on myös yhdeksän varapuheenjohtajaa eri puolilla maailmaa, joille voin delegoida vähemmän poliittisia asioita.

Ilkka Kanerva valittelee sitä, että Ukrainan tulitauko ei pidä. Tällä viikolla on edessä taas yksi matka Moskovaan.

– Yritän taas kerran käydä puhumassa Moskovassa venäläisille, että he tukisivat vahvasti rauhansuunnitelman toimeenpanoa.