Kainuun kansanedustajista sosiaalidemokraattien Raimo Piiraisen ehdokkuus vahvistettiin jo keväällä.

Eero Suutari (kok.) asetettiin ehdolle eduskuntavaaleihin viime viikonlopun Pohjois-Pohjanmaan kokoomuksen piirikokouksessa, ja keskustan jäsenäänestyksessä Kainuussa Timo Korhonen sai eniten ääniä ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin.

Pentti Kettunen (ps.) tiedotti maanantai-iltana, että on päättänyt asettua ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleihin.

Edellisissä vaaleissa Kainuusta eduskuntaan valituista Merja Kyllönen (vas.) valittiin Euroopan parlamenttiin viime keväänä.