Vielä toukokuussa perussuomalaisilla pyyhki hyvin: eurovaalikampanja oli käynnissä ja Yle Uutisten kannatuskyselyssä käyrä oli kasvussa. Mutta eurovaaleista näyttikin tulleen pettymys niin kannattajille kuin koko puolueellekin.

– Joissakin ryhmissä näkyy se pettymys eurovaaleista ja se alkaa näkyä kun mennään eteenpäin, arvioi kannatuskyselyn tehneen Taloustutkimus Oy:n tutkimusjohtaja Jari Pajunen.

Toukokuussa puolueen kannatukseksi mitattiin 18,9 prosenttia Yle Uutisten kyselyssä. Nyt luvusta on sulanut pois 2,5 prosenttiyksikköä ja kannatus on alimmillaan puoleentoista vuoteen.

– Viimeksi näin alhainen kannatus on mitattu marraskuussa 2012, silloin perussuomalaisten kannatus kyselyssä oli 16 prosenttia, kertoo tutkimusjohtaja Jari Pajunen.

PS menettää myös kokoomukselle

Perussuomalaisten kannattajista 70 prosenttia on miehiä, joten yllätys ei ole, että koko kannatuksen lasku selittyy miesten kannatuksen laskulla. Mutta miehistä juuri peruskannattajaryhmä eli työntekijät ovat eniten livenneet muiden puolueiden kannattajiksi.

– Ehkä vähän yllättäin kokoomus on saanut lisää kannattajia työntekijäryhmässä ja nyt viimeisimmässä mittauksessa myös SDP, summaa Pajunen.

Vaikka perussuomalaisten kannatus on laskussa, on puolue silti pitänyt paikkansa kolmanneksi suurimpana puolueena Yle Uutisten kyselyssä.

Korjaus 1.8. kello 14.55: Perussuomalaisten kannatus on alimmillaan yli puoleentoista vuoteen. Alun perin jutussa luki virheellisesti, että kannatus oli alimmillaan 2,5 vuoteen.