Kokoomus jatkaa suosituimpana puolueena. Yle Uutisten heinäkuun mittauksessa kokoomuksen kannatus nousi 21,8 prosenttiin. Myös keskusta käänsi suosionsa uudelleen nousuun ja keräsi 20,9 prosentin kannatuksen.

Heinäkuussa eniten kannatustaan menettivät perussuomalaiset ja SDP.

Heinäkuu on vilkkainta loma-aikaa, joten eri väestöryhmissä haastateltavien tavoittaminen on ollut tavallista vaikeampaa.

Mittauksen virhemarginaali on suurimpien puolueiden osalta noin 1,6 prosenttiyksikköä ylös- tai alaspäin.

Mistä luvut kertovat? Mitä ajattelet puoluekannatusmittauksen tuloksista? Mihin arvelet äänestyspäätösten perustuvan?