Britannian yleisradioyhtiön BBC:n nettikolumnin katoaminen herättää pahennusta Euroopan komissiossa. It-jätti Google piilotti toimittajan talousaiheisen kolumnin saatuaan yksityishenkilön pyynnön poistaa se hakutuloksista.

EU:n tuomioistuimen toukokuisen päätöksen perusteella ihmiset voivat pyytää kätkemään itseään koskevia hakutuloksia, jotka ohjaavat vanhentuneeseen tai epäolennaiseen tietoon.

BBC:n talouskolumni käsitteli investointipankki Merrill Lynchin entistä johtajaa Stan O'Nealia. Ilmeisesti poistopyyntö ei kuitenkaan liittynyt itse kolumnin sisältöön tai O'Nealiin, vaan sen alapuolella julkaistuihin lukijakommentteihin.

Euroopan komission tiedottaja kuitenkin arvostelee yksittäistapausta huonosti punnituksi, kertoo BBC. Tiedottaja Ryan Heathin mukaan toimi ei ole ollut perustellusti yleisen edun mukainen. Heath tähdentää, ettei tuomioistuimen toukokuinen päätös oikeuta ihmisiä "retusoimaan omia elämiään".

BBC:n mukaan Googlella on läpikäytävänään 250 000 verkkolinkkiä, joita on pyydetty poistettaviksi.

Google on ilmoittanut mediataloille, että se on ryhtynyt poistamaan linkkejä hakutuloksistaan viime päivinä.