On kesäinen perjantai-ilta. Puoli Suomea huomaa yhtäkkiä että jotakin on erilailla. Perheet istuvat hiljaisuudessa sohvalla, epätoivoisesti nakuttaen kaukosäädintä kanavalta toiselle. Mutta ei – mistään ei tule jalkapalloa. MM-kisoissa on välipäivä.

Yllättävän nopeasti totuimme siihen, että iltojen TV-tarjonta jokaiselle illalle oli olemassa. Työssäkäyvä, seitsemältä heräävä perheenäitikin saattoi katsoa ainakin illan ensimmäisen, ellei energiapäissään toisenkin ottelun. Nyt yhtäkkiä käsillä oli perjantai, jolloin televisiosta ei tulekaan jalkapalloa, ja meidän on palattava normaaleihin iltarutiineihin: värityskirjoihin, Netflixiin, kuntosaliharjoitteluun, Facebookiin; mitä se nyt kullakin on.

MM-kisat ovat perinteisen television kulta-aikaa. Jalkapallo-ottelu tapahtuu juuri tietyllä hetkellä, ja sitä seuraavat kaikki ihmiset eri puolilla maapalloa samanaikaisesti. Hienointa vieläpä on, ettei kukaan tiedä miten siinä käy.

Katsomistottumuksemme ovat muuttuneet viime vuosina hyvin paljon, ja omalla alallani (tv-ohjelmien tuottaminen) sitä pohditaan enemmän tai vähemmän päivittäin. Televisio ei enää ole se ainoa sähköinen media, jolloin pitää naulita itsensä kodin ainoan ruudun ääreen seitsemältä tietääkseen mitä maailmalla on tapahtunut tai yhdeksältä nähdäkseen jakson hyvästä amerikkalaisesta draamasarjasta. Voimme lukea uutisemme kännykästä ja katsomme sarjatkin mieluummin ahmien, tuotantokauden kerrallaan.

Niinpä tv-alalla puhutaan paljon event-televisiosta. Ohjelman täytyy olla “event” jotta se katsotaan silloin kuin se tulee televisiosta. Jos ohjelma on “event”, et voi tallettaa sitä tai katsoa sitä kanavan suoratoistopalvelusta myöhemmin. Tai voit, mutta menetät sen yhteisöllisyyden tunteen siitä että koet jonkin asian samalla hetkellä kuin kaikki muutkin ja ennen kaikkea, jäät paitsi jostakin tärkeästä tiedosta, joka pitää tietää sillä hetkellä kuin se tapahtuu (“Irmeli voitti Voice of Finlandin!”, “Pääministeri leikki sketsihahmoa Putouksessa!”, “Suomi hiihti kultaa!” jne.).

Niinpä haluamme keksiä elementtejä televisio-ohjelmiimme, jotka tekevät niistä eventejä. Uusi kykyohjelma Rising Star USA:ssa antaa katsojan ilmaiseksi ladata äänestyssovelluksen älypuhelimeensa. Kilpailijan lauluesityksen aikana katsojat äänestävät, pääseekö hän edes esittämään kappaleensa tuomareille. Jos tarpeeksi moni äänestää esityksen puolesta, nousee seinä esiintyjän edestä, ja yleisö ja tuomaristo näkevät laulajan. Tekemällä katsojan olennaiseksi osaksi ohjelmaa, tehtiin ohjelmasta event-TV:tä parhaimmillaan. Miljoona ihmistä latasi sovelluksen ja Nielsenin mukaan ohjelman aikana siitä twiitattiin 129 071 kertaa.

Ei jokaiseen ohjelmaan tietenkään tarvitse tehdä monimutkaisia teknologisia ratkaisuja, jotta ihmiset haluavat niitä livenä televisiosta katsoa. Brittiläisen Thinkboxin mukaan keskivertobritin tv-katsomistottumuksista 98,5 prosenttia on yhä sitä perinteistä: katsotaan ohjelmaa televisiolaitteesta silloin kun se tulee, ja vain yksi tunti kymmenestä katsotaan tallenteina.

TV-johtajat ympäri maailmaa pähkivät näitä asioita, mutta kaikki ovat herttaisen yksimielisiä yhdestä asiasta: Urheilu on yksi syy siihen että televisio ei kuole.

Lotta Backlund