Jugoslavian hajoaminen vaikutti maailman jalkapalloon ja koripalloon samalla tavalla kuin Neuvostoliiton hajoaminen vaikkapa painiin. Kun aikoinaan Olympialaisissa oli raskaassa sarjassa vain yksi Karelin, tuli heitä yhdessä yössä monta lisää. Vähän sama tilanne oli etenkin näissä maailman kahdessa suurimmassa palloilulajissa – palloilulajit ovat todellakin verissä Balkanilla.

Entisen Jugoslavian maista Slovenia ja Serbia ovat MM-lopputurnauksessa pelanneet. Kroatia samoin, sekä näissä kisoissa ensimmäisen esiintymisensä MM-tasolla tehnyt Bosnia-Hertzegovina. Makedonia on hieman takamatkalla – toivottavasti he eivät seurajoukkuetasolla aloita nousua HJK:ta vastaan Mestarien liigan karsinnoissa. Montenegro on selvinnyt vasta arvokisojen huulille.

Kosovo ei vielä karsintaotteluita pelaa, mutta myös Kosovossa jalkapallo on vahva. Kosovolaistaustaisia pelaajia on nytkin kisoissa ja Suomen maajoukkueessa heitä on ollut paljon, kuten esimerkiksi Shefki Kuqi ja Perparim Hetemaj. Ei ole epäilystäkään, ettei Kosovostakin tule kova tekijä, kun he karsintapeleihin pääsevät.

Kroatian tie nousi pystyyn ratkaisuottelussa vahvassa hype-tilassa pelaavaa Meksikoa vastaan, mutta Bosnialta odotettiin yleisesti enemmän. Argentiina oli odotetun kova, mutta Bosnian odotettiin haastavan tosissaan Nigerian ja Iranin. Mutta oppirahat kuitattiin maksuun tällä kertaa. Argentiina voitti Bosnian vaivoin ja Nigeria taas ehkä jopa erotuomarin avustuksella. Alkulohkomatematiikassa tämä tarkoitti sitä, että Bosnia lähtee kolmanteen otteluun ilman mahdollisuuksia jatkopaikkaan ja lisäpeleihin Lohkon toisen jatkopaikan Argentiinan jälkeen ratkaisevat Nigeria ja Iran.

Veikkaan, että Bosnia tulee antamaan hyvät jäähyväiset Brasilian kisoille. Iran pelaa kuten tähänkin asti, mutta Bosnian hyökkäyskalusto voi hyvinkin murtaa tähän asti tiiviin bussin ja samalla murskata Iranin jatkohaaveet. Bosnian tunnetuin pelaaja Edin Dzeko on ollut hyvin maalipaikoissa, mutta viimeistelyssä epäonninen – ja epätarkkakin. Nyt voi hyvin osua kohdalleen.

Dzeko on tunnetuin bosnialaispelaaja, mutta itse haluan nostaa esiin Miralem Pjanicin. Näin AS Roman keskikenttämieheltä parikin seurajoukkueottelua ja hänellä on hyvät mahdollisuudet nousta omalla pelipaikallaan eurooppalaisen jalkapalloilun eliittiin. Eikä Pjanic ole ainoa pelaaja joukkueesta, jolla on hyvät tulevaisuuden näkymät. Joukkueessa on paljon nuoria pelaajia, monelle eri pelipaikalle.

Tällä kertaa ottelut jäivät kolmeen, mutta jatkossa joukkue on huomattavasti kokeneempi. Puoleen tai toiseen kääntyvät nippanappa -tilanteet saattavat hyvinkin kokemuksen karttuessa olla seuraavalla kerralla Bosnian eduksi. Joka tapauksessa on selvää, että eurooppalaisessa jalkapallossa on jälleen yksi huippumaa lisää, Bosnia. Sielläkin on pallopeliosaaminen verissä, kuten niin monessa varsin tuoreessa naapurimaassa. Bosnialla ei ole mitään hävettävää vaikka jatkopaikka jäikin tulematta. Heillä on useita arvokisoja vielä edessään.

Vielä nyt voi pienen alisuorittamisen antaa anteeksi, kun joukkue on jo tehnyt maansa jalkapallohistoriaa. Uskon, että he saavat tuloksista huolimatta sankarin vastaanoton kotimaassaan. Ainakin he sen ansaitsisivat, jo karsintojen vuoksi, jossa he tekivät kymmenessä ottelussa 30 maalia.

Jari Litmanen