Altavastaaja on englanniksi "underdog". Sanan alkuperä juontaa ilmeisesti juurensa reilusti yli sadan vuoden päähän, 1800-lukulaisiin koiratappeluihin. Underdog on siis alun alkaen ollut kirjaimellisesti koira, joka on jäänyt yliotteen saaneen koiran ("top dog") alle. Sieltä jyrän alta underdog yrittää vastata haasteeseen. Useimmiten siinä onnistumatta.
Käynnissä olevat jalkapalloilun MM-kisat ovat tarjonneet tätä kirjoitettaessa jo 20 ottelua. Mielettömästi maaleja ja monia hienoja spektaakkeleita. Toiseksi viimeisintä katselin pari tuntia sitten roomalaisen kahvila-baarin tiskiin nojaillen, Terminin juna-aseman vieressä. Edessäni istui muutama espanjalaisfani, ja he istuivat hyvin, hyvin hiljaa. Itsekin ryypiskelin espressoani hämmästyksen vallassa. Hallitseva maailmanmestari ja kaksi edellistä EM-titteliä voittanut Espanja oli ottamassa kuonoon Chileltä 2-0 – ja karsiutumassa jatkopeleistä.
La Rojan kannattajille tapahtunut oli varmasti epämiellyttävää katseltavaa, mutta meille muille se todisti väkevästi jalkapallon ja urheilun hienoimmista piirteistä. Vaikkei FIFA:n rankingissa maailman 15. parhaaksi joukkueeksi arvioitu Chile huono jengi ole, oli kyseessä silti valtava yllätys. Altavastaajan harvinainen riemuvoitto.
Ennakkoon selvästi heikompi joukkue on näissä kisoissa onnistunut kaksi kertaa nousemaan hallitsevan koiran alta voittoon. Tai oikeastaan kolme, jos Meksikon tasapeli Brasiliaa vastaan lasketaan mukaan. Ylivoimaisesti isoin shokki koettiin kun piskuinen Costa Rica pesi Uruguayn 3-1.
Huomaan usein asettuvani altavastaajan puolelle, mikäli pelaavista joukkueista kumpikaan ei muista syistä kuulu suuriin suosikkeihini tai inhokkeihini. Miksiköhän?
Yksi syy lienee puhdas solidaarisuus, luontainen halu asettua heikomman puolelle. Altavastaajaan kohdistuu automaattisesti jonkinlainen sivustaseuraajan empatia. Kyse saattaa myös olla raadollisemmin säälistä. Jos ennen peliä on lähes varmaa, että päätösvihellyksen jälkeen toinen kamppailijoista makaa kanveesissa, tyrmäyksen todistaminen on paitsi tylsää myös aika lannistavaa.
Kun Ghana marssii pelottavaa Saksaa vastaan, on se suurella todennäköisyydellä tuomittu häviämään. Siksi katsomossa seisova tai ruutua tuijottava sivullinen haluaa uskoa kunnon järkytykseen (toinen mainio englanninkielinen termi on juuri "upset" – järkyttää/järkytys, joka kuvaa paljon yllätystappio-sanaa paremmin mistä on kyse kun Daavid kaataakin Goljatin).
Toisaalta kun hallitseva maailmanmestari pelaa itsensä ulos turnauksesta kahdessa ottelussa yhteistuloksella 1-7, alkaa säälin tunteiden suuntakin yllättäen vaihtua. Tämä lienee luonnekysymys, mutta ainakin minun on hankala katsella valtavia pettymyksiä ja epäonnistumisia urheilukentillä. Jään pintaan pyllähtäviä taitoluistelijoita, riman aloituskorkeudesta kolmesti pudottavia korkeushyppääjiä, jopa 6-1 MM-finaalin häviäviä jääkiekkojoukkueita. Ja kun jännitys katoaa ja kilpailu lässähtää, itsekäs penkkiurheilija kokee olonsa myös tyhjäksi ja hieman petetyksi.
Toivottavasti seuraaviin viikkoihin mahtuu vielä paljon jännitystä ja yllätyksiä. Kun Costa Rican tai Chilen juhlintaa otteluiden jälkeen seurasi, naama kääntyi väistämättä hymyyn. Joskus heikommallakin koiralla on hetkensä. Jokainen Gijònin Ihmeeksi nimetyn tasapelin Espanjasta todistanut suomalaisfani tietää kyllä miltä nämä koiranpäivät parhaimmillaan tuntuvat.
Tommy Lindgren