Erään ystäväni kanssa tuli puheeksi, että olin lähdössä käymään junalla Helsingissä. Huolestuneena hän varoitti Z-junan vaaroista. Hän kertoi, että paikallisessa lehdessä oli käynyt kuumana keskustelu junakiusaamisesta.
Matkustajat kiusaavat toisiaan, eivät anna vaunuun tulijoille istumapaikkaa ja kuulemma varatut miehet vikittelevät naisia.
Oho, aika villiä meininkiä oikoradalla! Siispä junaan.
Z-juna oli tuskin päässyt liikkeelle, kun kiusaaminen jo alkoi. Ja varmaan myös se vikittely, sekä naisten että miesten.
Varoitukset pitivät paikkansa. Tosin ruokottomuuksiin syyllistyin minä itse.
Erehdyin nimittäin ottamaan osaa samassa penkkivälissä istuvien kanssamatkustajien keskusteluun.
Se on kiellettyä. Muiden juttuihin ei puututa.
Mutta minä puutuin. Siitäkös nämä kanssamatkustajani, päihdetyötä tekevät – juu, juu, utelin – nainen ja mies innostuivat. Pian höpötimme täyttä häkää.
Otin puheeksi junakiusaamisen ja vikittelyn. Eivät olleet huomanneet.
Kerran eräs parikymppinen nuorimies oli kyllä ehdottanut tälle viisikymppiselle naiselle ryhtymistä ”seksiystäväksi”. Mutta ei nainen ollut huomannut, että häntä vikiteltiin. Hän oli vain nauranut ehdotukselle.
En halua väheksyä niitä, jotka kokevat junassa kiusaamista ja vikittelyä. En ole kuitenkaan koskaan nähnyt kenenkään esimerkiksi istuvan monella istuimella yhtä aikaa.
Jos joku niin tekee, osaan kyllä jyrätä pyllylleni tilaa.
Uusien kavereideni, junakiusaamiseni kohteeksi joutuneiden matkalaisten kanssa teimme syväviiltävän analyysin. Kiusaamista on jo keskustelu tuntemattoman kanssa.
Itse olen käynyt z-junassa monta kiinnostavaa keskustelua ja joskus jopa vaihtanut yhteystietoja sekä jatkanut asiasta myöhemmin.
Nytkin, kun saavuimme Helsinkiin, matkatoverini toivottivat meikäläisen tervetulleeksi kiusattavaksi seuraavallakin kerralla.
Kirjoittelun ja lasten pelottelun yksi aihe taidankin olla minä itse, junakiusaaja.