Tänä päivänä puhutaan paljon tasa-arvosta. Sitä pidetään tärkeänä eri yhteyksissä ja monesta näkökulmasta. Miten terveyden tasa-arvo? Onko siihen kaikilla yhtäläiset edellytykset?
Terveys on tärkeä ja keskeinen hyvinvoinnin ulottuvuus ja voimavara, joka voi edistää muita hyvinvoinnin osatekijöitä kuten taloudellista hyvinvointia, sosiaalista vuorovaikutusta, arkipäivän tehtävistä suoriutumista ja monia muita ihmisten tärkeinä pitämiä asioita.
**Suomalaisten terveys on – yleisellä tasolla – parantunut huomattavasti **viime vuosikymmeninä useimpien keskeisten mittareiden mukaan. Yleisimpiä terveyden tarkastelunäkökulmia ovat: kuolleisuus, sairastavuus, koettu terveys, työkyky. Tarkasteltiinpa terveyttä mistä hyvänsä äsken mainitsemastani näkökulmasta, tilanne on parempi kuin koskaan. Keskimääräinen elinaika on kasvanut voimakkaasti ja on kansainvälisesti hyvällä tasolla. Vuonna 2011 syntyneiden poikien elinajan odote on 77,2 vuotta ja tyttöjen 83,5 vuotta.
Eliniän odote tuo esille yhden epätasa-arvoisuuden: naisten ja miesten välisen suuren terveyseron – miesten tappioksi. Kansainvälisesti vertaillen ero naisten ja miesten elinajan odotteessa on suuri. Terveydentila on sinänsä molemmilla sukupuolilla hyvä.
Edellä oli puhetta keskimääräisestä terveyden määrittämisestä ja tarkastelusta. Tämä kätkee yhden suuren terveysongelman: terveyden jakautumisen epätasa-arvoisesti. Keskimääräisen terveydentilan kohentumisesta huolimatta sosioekonomiset terveyserot ovat monelta osin kasvaneet viime vuosikymmeninä. Erot näkyvät hyvin selvinä elinajan odotteessa; ylempiin toimihenkilöihin kuuluva 35-vuotias suomalainen mies voi odottaa elävänsä kuusi vuotta pidempään kuin samanikäinen työntekijämies.
Terveyserojen kaventaminen on siis keskeinen haaste niin terveydenhuollolle kuin yhteiskunnallekin. Tämä on huomioitu viime aikoina lainsäädännössä ja terveyspoliittisissa ohjelmissa, mutta näkyykö se käytännön toiminnassa ihmisten arjessa?
Terveellisten elämäntapojen edistäminen on kansanterveyden kohentamisen tärkein menetelmä. Tämä työ ei onnistu ainoastaan yksilöön suuntautuvilla valistus- ja muilla vastaavilla toimenpiteillä. Kauan on tiedetty, että kansanterveyteen vaikuttavat monet terveydenhuollon ulkopuoliset tekijät: Suomessa esimerkkejä onnistuneesta toiminnasta ovat mm. liikennetapaturmien väheneminen, ravitsemuspolitiikan kehittäminen ja paljolti sen seurauksena voimakas sydänkuolleisuuden lasku sekä onnistunut tupakkapolitiikka.
Edellä mainitsemaani terveyden epätasa-arvoon liittyvien ongelmien ratkaiseminen edellyttää terveyttä edistävien toimenpiteiden tehostamista sekä uusia ratkaisuja väestön elinolojen, terveystottumusten ja terveyspalvelujen parantamiseksi.
Voitaisiinko tai pitäisikö jotain tehdä toisin? Miten saataisiin ehkäisevien palvelujen piirin nykyistä paremmin ne miehet, joiden terveystietoisuus on heikko ja jotka eivät ole kiinnostuneita terveydestään ja sen edistämisestä?
Terveydenhuollolla olisi mielestäni peiliin katsomisen paikka: tarjotaanko palvelut todella asiakaslähtöisesti, asiakkaalle sopivana aikana ja hyödyntäen yhteisön – järjestö- ja harrastetoiminnan – mahdollisuuksia? Toteutetaanko tupakointia ja alkoholin käyttöä vähentävä työ tehokkaasti ja kohderyhmän kanssa yhdessä suunnitellen? Miten kunnan muut sektorit? Onko päätöksenteon pohjana faktatieto, tehdäänkö poikkihallinnollista yhteistyötä, pohditaanko vaihtoehtoja terveysnäkökulmasta keskittyen strategisesti oleellisimpiin asioihin ja hyödynnetäänkö kunnassa olevia muita resursseja, järjestöjä ja yksityistä sektoria?
Edellytykset meillä ovat olemassa suomalaisten terveyden lisäämiseen. Tarvitaan parempaa ja aitoa tavoitteellista yhteistyötä eri tahojen välillä ja kansalaisen ‒ myös sen terveydestään ei niin kiinnostuneen miehen ‒ mielipiteen kuulemista.
_Vesa Korpelainen toimiii Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskuksen toiminnanjohtajana. _