Mistä on kyse?
Kuopion torin uudistuksessa koettiin tällä viikolla iso merkkipaalu, kun perinteikkäät patsaat Veljmies ja Siskotyttö palasivat omille paikoilleen neljän evakkovuoden jälkeen. Toriremontti on loppusuoralla, mutta iso kysymys on, kuinka ihmiset saataisiin jälleen kiikuttamaan rahojaan ydinkeskustan liikkeisiin.
Keskeisessä roolissa pitäisi olla kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys. Sen reilun 100 000 euron vuosikuluista noin 60 prosenttia maksaa kaupunki, mutta mukana on myös lukuisia yrityksiä ja muita tukijoita. Moni kuitenkin kokee, että yhdistys ei tee tarpeeksi valtakunnallisen palkinnonkin tänä vuonna saaneen keskustan elinvoimaisuuden parantamiseksi.
Esimerkiksi urheiluvälineliike Sportian yrittäjät eivät enää tänä vuonna maksa yhdistyksen jäsenmaksua. Heidän mielestään koko yhdistyksen toiminta pitäisi muuttaa enemmän yhteismarkkinoinnin suuntaan.
– Yrittäjät eivät saa riittävästi tietoa yhdistyksen toimenkuvasta. Se on tällä hetkellä mielestäni enemmän isojen linjojen pyörittämistä ja yhteydenpitoa kaupungin suuntaan. Jalkautuminen haalarihommiin ja yhteisen markkinointiponnistuksen tekemiseen olisi meidän mielestä paljon tärkeämpää, yrittäjä Jani Leskinen perustelee.
Leskinen ei ole ajatuksineen yksin, sillä moni yrittäjä kertoo Yle Savolle olevansa turhautunut kehittämisyhdistyksen ja koko kaupungin toimintaan. Harva haluaa sanoa kantaansa julkisesti, mutta nimettömänä todetaan muun muassa, että "Kehittämisyhdistyksessä mättää eniten kaikki" ja "Kun ajatus tulee muualta kuin kaupungilta, se tyrmätään välittömästi".
Uusi työntekijä setvimään yritysten tahtoa
Itsekin yhdistyksen hallituksessa istuva kaupungin markkinointijohtaja Kirsi Soininen myöntää, että kritiikkiä on tullut ja aiheesta. Tilannetta ei helpota se, että ainoa palkattu työntekijä on parhaillaan estynyt hoitamaan tehtäviään usean kuukauden ajan.
Kaupunki paikkaa tilannetta ottamalla poikkeuksellisesti vetovastuun viikon kuluttua lauantaina järjestettävistä kesäkauden avajaisista ja palkkaa ELY-keskuksen tuella viideksi kuukaudeksi kaupallisen tuottajan selvittämään yritysten toiveita. Tuottaja olisi käytännössä kaupunkikeskustan kehittämisyhdistyksen käytettävissä.
– Palkattava henkilö tulee nimenomaan kokoamaan yhteismarkkinointia. Näkisin, että tarvitsemme vuotuisen yhteisen markkinointi- ja tapahtumasuunnitelman, Soininen sanoo.
Tämä on Sportian yrittäjän Jani Leskisen mielestä tervetullut ajatus.
– Ehdottomasti yrittäjien ääntä pitää kuunnella enemmän ja saada ideoita jalkeille, arvioi Kuopion Sportian yrittäjä Jani Leskinen.
Moni yrittäjistä on myös toivonut, että vuosi sitten valmistuneeseen laajennettuun toriparkkiin saataisiin edes tunnin ilmaispysäköinti. Soininen ei näe ilmaisuuttaa ratkaisevana asiana.
– Olisiko ilmaisuus kuitenkaan syy tulla tänne? Epäilen vahvasti.
Yhdistys kaatuu, jos asiat eivät parane
Soininen ja Kuopion kaupunginkeskustan kehittämisyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Juha Korhonen toteavat, että jopa koko yhdistyksen jatko on vaakalaudalla, mikäli markkinoinnissa ei saada tuulta purjeisiin. Hallituksessa istuva konditoria Burtsowin yrittäjä Hanna Kokko toivoo, että tällaiseen tilanteeseen ei kuitenkaan ajauduta.
– Hallituksessa on nyt tosi hyvä tekemisen meininki. Halutaan, että keskustan yritykset ja kauppakeskukset saatetaan yhteen. Menneitä aikoja ei kannata kaivella. Meillä on huipputori ja huippukeskusta, Kokko sanoo.
Koko keskustan elinvoimaisuuden kannalta tuleva kesä on monen toimijan mielestä ratkaiseva. Kuten Sportian yrittäjät asian ilmaisevat, jos asiakkaita ei saada palaamaan torin ympäristöön tänä kesänä, asiakkaat eivät palaa koskaan.
– Tuleva kesä näyttää, mitä Kuopion keskustalle tapahtuu. Se on vedenjakaja, sanoo Jani Leskinen.