Puoluepäivä: keskusta 16.5.
Yle keskittyy yhtenä päivänä analysoimaan yhden puolueen politiikkaa ja ehdokkaita. Tänään vuorossa keskusta.Tästä näet kaikki puoluepäivien jutut.
Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtaja Juhana Aunesluoma pitää liittovaltiokeskustelua liikaa juupas–eipäs-väittelynä. Hän sanoi Yle Radio Suomen Ajantasassa, että keskustelussa tulisi nostaa esiin konkreettisia esimerkkejä asioista, joissa päätösvalta siirtyy enemmän EU:lle.
– Joissakin asioissa Euroopan unioni sisäisesti myös eriytyy, jos ajatellaan vaikkapa kuinka Britannia suhtautuu jäsenyyteen. Sitten on joitakin asioita, joissa mennään kohti tiiviimpää yhteistyötä, kuten talouskurissa tai jäsenmaiden budjettien valvonta.
Keskustan vaaliohjelma taiten tehty
Perjantain puoluepäivässä Yle Uutiset keskittyy keskustan eurovaalikampanjaan. Juhana Aunesluoman mukaan keskustan vaaliohjelman laatimiseen on selvästi nähty paljon vaivaa. Teksti tasapainoilee taitavasti siten, että Olli Rehn ja Paavo Väyrynen voivat sen molemmat allekirjoittaa.
– Keskustan vaaliohjelmassa on voimakas painotus paikallisuudelle. Oikeastaan koko keskustan profiili korostaa alueita, paikallisyhteisöjä, ja sitä kuinka koko Eurooppa rakentuu, koostuu paikallisyhteisöistä, maakunnista, valtioista.
– Ja sitten hieman laajemmista alueista ja Euroopan unionista ikään kuin monella eri tasolla, Aunesluoma täydentää.
Aunesluoma on huomannut, että erityisesti keskustan eurovaaliehdokkaiden puheissa toistuu kysymys: mitä konkreettista hyötyä Euroopan unionista on? – paikallisesti, alueellisesti ja kansallisesti.
Aunesluoma muistuttaa, että europarlamentin jäsen voi edustaa omaa maakuntaa ja voi olla oikein hyvä meppi.
Omaa vai yhteistä talouspolitiikkaa?
Keskusta kuuluu europarlamentissa Euroopan liberaalidemokraattisen puolueen Alden ryhmään. Pienempien yhteisöjen korostaminen on Aunesluoman mukaan tyypillistä myös Aldelle.
Aunesluoma näkee keskustalla kuitenkin periaatteellisen ristiriidan.
– Jos vaaditaan EU-tasolla talouskuria, eli että euroalueen jäsenvaltiot todella pitävät kiinni julkiseen talouteen liittyvistä sopimuksista ja velkaantumisraoista, niin se tarkoittaa käytännössä sitä, että EU:lle annetaan valvontavaltaa asiassa. Silloin rajoitetaan jäsenmaiden omaa talouspoliittista valtaa.
Aunesluoman mielestä keskusta on johdonmukaisesti liittovaltiokehityksen vastustaja. Talouskysymyksissä keskusta on kuitenkin EU:n lisävallan kannattaja, Olli Rehnin linjoilla.
Maataloustuet maailmanlaajuisiin neuvotteluihin
Alde ajaa pienempiä maataloustukia maailmanlaajuisesti. Aunesluoman mukaan maatalouspolitiikka on jakanut Alden ryhmää.
– Nyt kun katsoo Alden tavoitteita, niin siellä on saavutettu tasapaino eri tavoitteiden välillä. Siellä on asioita, jotka keskustalaisille kelpaavat – teemoja, jotka liittyvät maaseudun kehittämiseen.
– Sitten siellä kytketään maataloustukien laskeminen maailmanlaajuiseen kehitykseen, maailmanlaajuisiin neuvotteluhin. Jos siinä edetään, niin sehän ei mitenkään välttämättä ole suomalaisen maatalouden kannalta mikään kohtalon kysymys, Aunesluoma sanoo.
Yle keskittyy yhtenä päivänä analysoimaan yhden puolueen politiikkaa ja ehdokkaita. Perjantaina 16.5. vuorossa keskusta.