Puoluepäivä: keskusta 16.5.

Yle keskittyy yhtenä päivänä analysoimaan yhden puolueen politiikkaa ja ehdokkaita. Tänään vuorossa keskusta.Tästä näet kaikki puoluepäivien jutut.

Keskustan Peräpohjolan piirin puheenjohtaja Pekka Pelttarin mukaan keskusta tavoittelee EU-vaaleissa neljää paikkaa. Tällä hetkellä puoleella on parlamentissa kolme edustajaa. Lapissa tärkeintä on saada kannattajat uurnille.

– Toivon mukaan lappilainen äänestäjäkunta lähtee liikkeelle ja tukee tätä tavoitetta. Lapillahan on erityisen paljon petrattavaa, jos verrataan Etelä-Suomeen. Viime vaaleissa annoimme aika paljon etumatkaa etelälle, koska Helsingin äänestysprosentti oli yli 50 ja Lapin 35 kieppeillä. Lappilaisten täytyy olla tasavertaisesti äänestämässä ja varmistamassa alueelta läpi menevien ehdokkaiden osuus, Pelttari sanoo.

Haussa lappilaisten eurokriittiset äänet

Peräpohjolan piiriillä on näissä vaaleissa oma ehdokas, Paavo Väyrynen, jonka on saatava kunnon äänipotti mennäkseen läpi. Eurokriittisistä äänistä Väyrynen kisaa perussuomalaisten kanssa.

– Jos katsotaan eurokriittisyyttä, niin oletan, että monet äänestäjät katsovat, kenellä on todellisia mahdollisuuksia mennä läpi ja viedä eurokriittistä viestiä eteenpäin. Perussuomalaisilla ei ehkä ole uskottavaa vaihtoehtoa Lapista tällä hetkellä. Joten on hyvin todennnäköistä, että moni perussuomalainen katsoo lappilaista ehdokasta ja se on monen kohdalla Väyrynen.

Keskustan ehdokkaiden näkemykset EU:sta ovat aika erilaisia. Toisessa ääripäässä on erittäin EU-myönteinen Olli Rehn ja toisessa päässä EU-kriittinen Paavo Väyrynen.

– On jonkin verran keskusteltu, millä tavalla ehdokkaiden erilaiset EU-näkemykset näkyvät vaalikentällä. Lähtökohta on se, että keskusta kansanliikkeenä antaa mahdollisuuksia eri tyyppisille ajatustavoille. Kaikki ehdokkaat ovat sitoutuneet yhteisen EU-ohjelman taakse ja toimivat sen ohjelman mukaan. Se ohjelma luo mahdollisuuksia ja tässä mielessä mitään ristiriitaa ei ole.

Lappilaisia kosiskellaan alueellisuudella

Lappilaisiin äänestäjiin keskusta vetoaa alueellisuudella.

– Ehdottomasti pitää ajatella, että EU:n yksi selkeä lähtökohta on alueellisuus. Jos alueiden Eurooppa ei nouse esille, silloin mennään kohti liittovaltiota. Lappilainen näkökulma on nimenomaan alueellisuus ja arktisuus, joka on meidän vahvuutemme EU-kentällä.

Vaalitapahtumia ennätyksellisen paljon

Keskustan Peräpohjolan piiri on tekemässä kaikkien aikojen aktiivista EU-vaalikampanjaansa.

– Vaalityötä on tehty yhdessä kunnallisjärjestöjen kanssa. Kaikkien tälle alueelle tulleiden ehdokkaiden toimintaa on tuettu. Tilaisuuksia tällä alueella on järjestetty enemmän kuin missään aikaisemmissa EU-vaaleissa.

Talkooväkeä saatu hyvin liikkeelle

– Keskusta-aktiiveja on edelleen runsaasti eli jokaiselta paikkakunnalta on löytynyt hyvin väkeä.

Kannatuksen kasvu ei näy EU-gallupeissa

Keskusta on viime aikoina ollut puolueiden kannatusmittareiden kärkeä. Suosio ei ole kuitenkaan heijastunut kannatukseen EU-vaalien gallupeissa.

– EU-vaalit ovat luonteeltaan erilaiset. Vaikka EU on ollut todellisuutta 20 vuotta, niin on kuitenkin ihmisiä, jotka eivät koe sitä niin läheiseksi, että sillä olisi jotain merkitystä. Vaikka tosiasia on aivan toisenlainen. EU vaikuttaa ihmisten arkeen äärettömän monella tavalla. Eli syytä olisi äänestää, Pelttari sanoo.